*

Järjen käyttö on sallittua Vihreisiin päin kallellaan olevia kommentteja yhteiskuntaamme

Kaikki blogit puheenaiheesta Presidentinvaalit

Sauli alistui Sipilän tahtoon kesällä

MTV:een vaalitentissä kuultua. Presidentti ei halunnut Sipilää Kultarantaan, koska ei ollut jättämässä eron pyyntöä. Presidentti oli toista mieltä tarpeesta jättää eronpyyntö, mutta Sipilä jyräsi presidentin.

Presidentti ei ole ollut vahva vaan heikko kun luovuttaa valtaa pääministerille vielä näin tärkeässä asiassa.

Samaten myönsi jo että toimi väärin, kun tehokasta katumista pyysi uudelta puoluejohtajalta.

 

Presidentinvaalin loppukiri ja vaaliprobaganda

Presidetti valitaan viikon päästä ja on kiihkeimmän loppukirin aika. On ollut mielenkiintoista olla mukana monella alustalla, viimeksi tänään google hangoutilla, tietenkin äänestäjänä, ei ehdokkaana.

Tämä epäkohta voi ratkaista tulevat vaalit

Sosiaalisessa mediassa on kiertänyt vasemmistoliiton vaalimainoksena esiintyvä kuva, jossa pyydetään kirjoittamaan äänestyslippuun turvapaikkaa hakeneiden pakkopalautuksia vastustava iskulause #Stopdeportations. Tämän kirjoittaessa ääni hylätään. Joku siis on halunnut tehdä kepposen vasemmistoliittolaisille ja heidän kannattajilleen.

Peli Sauli Niinistön takana sai jo härskejä piirteitä

Suomen presidentinvaalit vuonna 2018 etenevät kohti loppuhuipennusta, kun ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestys on parhaillaan täydessä käynnissä ja varsinaiseen vaalipäiväänkin on aikaa enää runsas viikko.

Tuleva presidenttimme...

Sauli voittaa, ja hyvä niin. Mutta mitä muuta tapahtuu torstaina? Itse asiassa emmehän me torstaina vielä mitään tiedä (väliviiva) vai tiedämmekö?

Maamme tuleva johtaja on iäkäs eläkeläinen, joka saa eläkettä nettona 5000 euroa kuukaudessa. Jos saisin puolet siitä niin hirmu kalliisti makaisin. Nyt kun olen kyvytön - enkä tarkoita seksiä - niin en saa olla "harrastamatta".

Minun on siis pakko - mutta mikä... juu. 

Jos Kela sanoo, että A on B, niin sitten se on juu!

Havaintoja ennakkoäänestyksestä

Omalla vaalialueellani ennakkoäänestys näyttää alkaneen erityisen vilkkaana, varsinkin eläkeläiset ovat sankoin joukoin liikkeellä. Heitä oli ennakkoäänestyspaikalla jopa pitkäksi jonoksi saakka. Eli äänestäjäryhmä, jolla yleensä ei ole mikään kiire, kiirehtii antamaan äänensä ensimmäisten joukossa.

Presidenttiehdokas Haaviston kanta Natosta

Pekka Haaviston YLE:n presidenttitentissä esittämät ajatukset Nato ja EU:n turvatakuista olivat epäloogisia.  Haaviston mukaan kriisitilanteessa Nato ei auttaisi Suomea.  Naton turvatakuusta eli 5.artiklan avusta jokainen jäsenmaa päättää erikseen, eikä Suomi olisi näille niin tärkeä, että apua kannattaisi antaa.

Sen sijaan EU:n Lissabonin-sopimukseen sisältyvän turvatakuulausekkeen perusteella EU:n jäsenvaltioilta tulisi apua.

Haaviston mukaan siis Nato-Saksa päättäisi olla antamatta apua mutta EU-Saksa antaisi apua?

Matti Vanhasen kannatus

Entinen pääministeri Matti Vanhanen on ollut Keskustan presidenttiehdokkaana jo runsaat puolitoista vuotta. Hän on sen ajan kiertänyt ahkerasti ympäri maata, mutta hänen kannatuksensa laahaa vain parissa prosentissa. Vanhasen ongelmana on juuri Keskustan omat kannattajat.  Kyselyjen mukaan heistä 69% antaisi Sauli Niinistölle äänensä ja Paavo Väyryselle 9%. Vanhaselle itselleen Keskustan kannattajien äänistä jäisi vain 17%.

Populismi kansan palveluksessa.

Moninaisuuskulttuuri sallii itseensä kaikki erilaiset kulttuurien muodot paitsi sitä, jota se väittää populismiiin uskovaksi kansanosaksi. Se osa kansasta on kuitenkin näkyvää suurempi, eikä äänestä pelkästään ääriliikkeiksi kutsuttuja puolueita.

Tuo ahdaskatseiseksi kutsuttu kansanosa on kovin jakaantunut ja äänestää surutta kaikkia puolueita. Vihreitä, ruotsalaisia, kokoomusta, keskustaa, kristillisiä, vasemmistoa vaaleanpunaisena ja täyspunaisena sen lisäksi, että se äänestää myös perussuomalaisia ja niiden ohennetta, sinisiä.

YLE:n ehdokastentti: Matti Vanhanen

Asiantunteva, selkeä, tasainen ja rento. Näihin sanoihin voisi tiivistää Keskustan presidenttiehdokkaan Matti Vanhasen puheen eilisessä presidenttitentissä. Matti Vanhasella on Sauli Niinistön ohella ehdokkaista vahvin asiantuntemus nykypäivän ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, puolustus- ja pääministerikausilla saavutettu tietämys näkyi puheessa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä