Suomalaiseen yhteiskuntaan on vaikuttanut voimakkaasti kaksi
aatetta joiden ansiot ovat kiistattomat, mutta joiden nykyinen merkitys ja
hyödyllisyys maallemme on jossain määrin kiistanalainen. Nämä aatteet ovat
sosialidemokratia ja feminismi*. Itse asiassa nämä kaksi muistuttavat kehitysvaiheeltaan
toisiaan. Kummatkin ovat aikaansaaneet erittäin tarpeellisia ja hyödyllisiä
uudistuksia historiansa aikana.
Perussuomalaisen kansanedustajan avustajan blogikirjoituksesta on noussut uusin perussuomalaiskohu. Aika lailla vähäisistä eväistä tosin. On nimittäin totta, että kyseinen kirjoitus oli selvästi huumorimielessä tehty ja on yhtä lailla totta, että ettei se ole nostattamansa kohun arvoinen. Vain täysin huumorintajuton tai pahantahtoinen toimittaja kykenee tekemään siitä ilmestyneen jutun kaltaisen tekstin.
Kun aikoinaan Matti Vanhanen yritti tukahduttaa
kansalaiskeskustelua ja vastusti keskeneräisistä asioista puhumista pidin hänen
toimintaansa todella ikävänä, mutta toivottavasti politiikassa väistymässä
olevana ilmiönä. Mutta näyttää siltä, että olin liian optimistinen, sillä sen
sijaan, että kuljettaisiin kohti yhä avoimempaa yhteiskuntaa ja politiikkaa, näyttää
tietty salailun halu voimistuvan.
Soinin viimeaikaisen hyökkäykset keskustaan vastaan ovat
olleet alkusoittona kamppailusta opposition johtajuudesta. Eikä keskustakaan
ole vain apaattisena kuunnellut Soinia vaan on antanut sanan jos parikin
takaisin.
Vihreyteen liittyy paljon virheellisiä mielikuvia ja ennakkoluuloja joten katson tarpeelliseksi kirjoittaa aiheesta kirjoitussarjan jolla pyrin mahdollisimman selkeästi kuvaamaan vihreyttä ja vihreiden tavoitteita niin kuin minä ne koen. On toki selvää, että vihreyteen, niin kuin kaikkiin muihinkin poliittisiin aatteisiin kuuluu myös linjaerimielisyyksiä. Eli kaikkien hyväksymää ja kaikkien jakamaa vihreää linjaa ei varsinaisesti ole, mutta laajasti katsoen kaikki vihreät tavoittelevat kyllä samankaltaisia päämääriä.
Kansalaisaloitteen tulo on itsessään pieni askel kohti
suoraa demokratiaa ja siten tervetullut lisä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksiin.
Mutta se ei ehkä ole kuitenkaan kovin merkittävä askel tällä tiellä. Kansalaisaloitteen
yhtenä piirteenähän on se, että kyseessä on pelkkä aloite, ei päätös. Eli edustuksellisen
demokratian ei tarvitse tinkiä piiruakaan vallastaan. Toki todennäköisesti
50.000 ihmisen aloite vaikuttaa kansanedustajiin ja puolueisiin sen verran,
ettei näitä aloitteita kovin kevyin mielin mennä hylkäämään.
Nyt kun presidentinvaaleissa on luvassa ensimmäisen
kierroksen loppusuora, lienee aika taas vähän pohtia noita asetelmia. Itselleni
valinta on aika selvä. Eli Pekka Haavisto tulee saamaan ääneni. Mutta ehkä on
hivenen paikallaan vielä analysoida miksi. Teen sen eräänlaisen pudotuspelin
kautta.
Demokratian läsnäolo tai sen puuttuminen ei ole pelkästään
valtiollinen juttu. Myös eri puolueissa tuo sisäinen vallanjako voi olla
demokraattinen tapahtuma tai pienen piirin junailema juttu. Useimmiten valinta
tapahtuu puoluekokouksessa äänestyksellä, mutta se ei itsessään takaa
demokratian toteutumista jos puolueen puheenjohtajaa ei syystä tai toisesta
uskalleta tai muuten pystytä haastamaan.
Presidentinvaalit muuttuvat kiinnostavammaksi päivä päivältä,
mutta on vaarana, että vain ensimmäinen kierros on oikeasti kiinnostava. Tämä
johtuu siitä, että viidestä kärkiehdokkaasta neljä on aika lailla saman linjan
miehiä. Siis konservatiivisia perinteisen suomalaisen poliitikon näköisiä
miehiä. Viides kärkiehdokkaista, eli Pekka Haavisto on ainoa joka tarjoaisi
vaalien toisella kierroksella erittäin todennäköiselle jatkajalle, eli
Niinistölle todellista vastusta.