Luultavasti meistä kaikki ovat tavanneet ihmisiä jotka omaavat eräänlaisen marttyyrikompleksin. Siis kokevat itsensä väärin kohdelluksi ja pitävät siitä suurta meteliä. Ja jostain syystä ne, jotka pitävät suurinta meteliä ovat useimmiten loukkaantuneet syyttä suotta. Tätä ilmiötä esiintyy jo pienehköillä lapsilla jotka julistavat suureen ääneen kuinka heitä sorretaan jos he eivät saa tahtoaan lävitse. Eikä tämä loukkaantumisen kulttuuri jää pelkkien kypsymättömien lasten tasolle. Aikuisenakin monet jatkavat sitä, sillä he ovat huomanneet sen olevan varsin tehokas tapa sulkea muiden suita.
Monien poliittista ajattelua hallitsee pelko ja vielä useammalla pelko on ainakin jossain osassa poliittista ajattelua. Jotkut pelkäävät perussuomalaisia, toiset vihreitä ja kolmannet vaikkapa kommunisteja. Tai näiden ryhmien politiikkaa. Usein pelko liittyy tietämättömyyteen, mutta ei aina. Vihreiden politiikkaa kiivaimmin vastustavat näyttävät vastustavan eräänlaista pelon vääristämää karikatyyriä vihreiden politiikasta, ei vihreiden politiikkaa itsessään. Ja sama varmaankin pätee myös muihin puolueisiin.