Kansalaisaloitteen tulo on itsessään pieni askel kohti
suoraa demokratiaa ja siten tervetullut lisä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksiin.
Mutta se ei ehkä ole kuitenkaan kovin merkittävä askel tällä tiellä. Kansalaisaloitteen
yhtenä piirteenähän on se, että kyseessä on pelkkä aloite, ei päätös. Eli edustuksellisen
demokratian ei tarvitse tinkiä piiruakaan vallastaan. Toki todennäköisesti
50.000 ihmisen aloite vaikuttaa kansanedustajiin ja puolueisiin sen verran,
ettei näitä aloitteita kovin kevyin mielin mennä hylkäämään.
Pitäisikö Suomessa luoda kansanäänestysaparaatti, jolla
kansa voisi vaikkapa kerran vaalikauden aikana mittauttaa istuvan eduskunnan
luottamusta? Eduskunnan siksi, koska hallitus istuu eduskunnan valitsemana ja
mandaatilla. Nythän esimerkiksi vaalirahoituskriisin suhteen ongelmaksi nousi,
ettei kansanedustajat pitäneet sotkua lainkaan yhtä tärkeänä kuin kansa.
Eli olisiko demokratiallemme eduksi jos eduskunnan
luottamusta voitaisiin mittauttaa kesken vaalikauden jos tilanne sitä vaatisi?