Jokaisen ääni on hänen omansa
Näin toisen kierroksen alussa lehdistö on riehaantunut kalastelemaan eri puolueiden johdolta äänien testamenttauslupauksia ja vaikka käytännössä kaikki puolueenjohtajat viisaasti kieltäytyvät testamenttauksesta, ei peli tähän lopu. Pikkaisen harkitsemattomat vastaukset antavat lisää spekuloinnin aihetta. Esimerkiksi Urpilainen ilmoitti hivenen harkitsemattomasti, että hänen alamaisensa… anteeksi tietysti demareiden äänestäjät saavat äänestää oman tahtonsa mukaan. Äänestääkö Soini Haavistoa vaiko ei on myös herättänyt keskustelua.
Tosiasiassa puheenjohtajilla ei ole mitään oikeutta eikä mahdollisuuttakaan testamentata ääniä. Toki osa äänestäjistä seuraa auktoriteettien äänestysohjeita, mutta veikkaanpa, että tämä ihmismäärä on yllättävänkin pieni. Äänestäjät äänestävät sitä tahoa jonka he kokevat itselleen lähimmäksi, ja koska puolueen johto ja niiden äänestäjät yleensä koostuvat suhteellisen samankaltaisesti ajattelevista sattuu kohdistuu puolueen johdon kanta useimmiten samaan suuntaan kuin mihin äänestäjät joka tapauksessa suuntautuisivat.
Mielestäni on ihan ok, että jotkut puolueen jäsenistä, jopa kansanedustajista alkaen, asettuvat julkisesti kannattamaan toisen puolueen ehdokasta kun oma ehdokas on pudonnut, mutta puolueen johdon ei ehkä kannattaisi sitoa itseään samalla tavalla kilpailevaan puolueeseen.
Toinen kuvio näiden äänien suhteen on erilainen painostus. Ainakin joidenkin perussuomalaisten keskuudessa vaikuttaisi omien ilmaisema väärä mielipide olevan varsin suuri rikos, jotka koitetaan painostuksella muuttaa. Näiden, toivottavasti vähälukuisten painostajien kannattaisi kuitenkin muistaa, että jokaisen ihmisen ääni on hänen omansa, eikä kenelläkään ole siihen nokan koputtamista.
Kolmas näissä vaaleissa selvästi esille noussut ilmiö on vastakampanjointi. Siinä jotkut tahot yrittävät kovasti kampanjoida joko toista tai molempia ehdokkaita vastaan. Minusta kyseessä on surullinen ja ikävä ilmiö, mutta niin kauan kun se ei muutu varsinaiseksi painostukseksi ketään vastaan ei se varsinaisesti haittaa äänestämisen vapautta. Korkeintaan se jättää jonkinasteisen tahran niiden puolueiden julkiseen kuvaan joiden jäsenet kovin innokkaasti tätä vastakampanjointia kovin törkeällä tavalla harjoittavat.
Joka tapauksessa tärkeintä on muistaa, että äänenne on teidän omanne. Saatte tehdä sillä mitä lystäätte, sanovat kaverinne, puoluetoverinne tai puolueenjohtajanne mitä tahansa. Kukaan ei voi sitä teiltä riistää.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
"Monet heistä Lamminkoski on tunnistanut väyrysläisiksi,"
Tuo viittaisi siihen, että painostus ei ole tullut perussuomalaisilta. Pitikö taas tähänkin väliin päästä haukkumaan perussuomalaisia?
"Mielestäni on ihan ok, että jotkut puolueen jäsenistä, jopa kansanedustajista alkaen, asettuvat julkisesti kannattamaan toisen puolueen ehdokasta kun oma ehdokas on pudonnut, mutta puolueen johdon ei ehkä kannattaisi sitoa itseään samalla tavalla kilpailevaan puolueeseen. "
Kyllä useimmat varmasti ymmärtävät, ettei ääniä edes voi testamentata, koska jokainen tekee päätöksensä itse. Mutta ei se tarkoita sitä, etteikö voisi olla järkevää jossain tilanteessa että puolueen johto ilmoittaa kannattavansa tiettyä toisen puolueen ehdokasta. Tarkoitushan ei silloin välttämättä ole ohjailla äänestyskäyttäytymistä, vaan lisätä luottamusta puolueiden välillä, esimerkiksi tulevia hallitusneuvotteluja ajatellen. Elämää on vaalien jälkeenkin.
"Ainakin joidenkin perussuomalaisten keskuudessa vaikuttaisi omien ilmaisema väärä mielipide olevan varsin suuri rikos, jotka koitetaan painostuksella muuttaa."
Hmm. Tässä on Markolla kuitenkin oma lehmä ojassa. Koska asia liittyy Haavisto-myönteisten vastustamiseen. Olkoonkin että huomiointi olisi oikeutettua, vastaavaa asiaa Marko ei olisi ottanut puheeksi jos persut painostaisivat Niinistöä vastaan.
Tietysti en voi olla varma. Kyseessä on oletus jonka perusteena ovat tänne kirjoittamasi bloggaukset. Käsittääkseni aiheeseen liittyen sulla on tarkoituksena vain "tehdä Haaviston vaalikampanjaa" ja mielipidevaikuttaa ihmisiin teksteilläsi. Osin teet sen "naamioiden" kuten nyt. Voi olla että oletukseni on väärä mutta sellaisen voi tehdä loogisen päättelyn keinoin. Tietysti sulla on siihen oikeus, en minä sitä kiistä.
Olen Marko lukenut blogejasi paljon, niihin myös osallistuen keskustelijan ominaisuudessa. En tiedä muistatko näitä keskusteluitamme, sulla on kovasti keskustelukumppaneita ja kaikki eivät jää mieleen. Olemme olleet eriä mieltä esim energiapolitiikasta mutta mikä minusta on ollut hienoa, ikinä et ole mennyt henkilökohtaisen solvauksien tielle noissa keskusteluissamme. Itsekin olen yrittänyt kyseiseltä asialta välttyä joskin olen väärä ihminen arvioimaan olenko siinä onnistunut.
Kivelä kuuluu järkivihreiden porukkaan joita on helppo arvostaa. Mölyapinoita tuntuu riittävän joka puolueessa. Minusta kannattaisi miettiä onko näistä mölyapinoista itseasiassa enemmän haittaa puolueelle kuin hyötyä ja tämä koskee kaikkia puolueita.
Yhdyn Timon mielipiteeseen ja suosittelen tuota viestiä. Marko Kivelä on jo pitkään ollut yksi suosikkibloggaajistani.

Kommentoi 12 kommenttia