Saavutetuista eduista ei tingitä
Suomi elää rankasti velaksi ja maamme kilpailukykymmekin on rapistumaan päin. Säästää tarvitsisi ja ehkä jopa hienoinen sisäinen devalvaatiokin olisi paikallaan. Mutta aika vaikealta tuo näyttää.
Yhteiskuntamme eräs keskeisistä piirteistä tänä päivänä on, ettei saavutetuista eduista tingitä. On aina helppo lisätä hyvää, lisätä palkkaa ja lisätä palveluita. Ja mitä enemmän lisää tulee, sitä enemmän päättäjiä kehutaan. Mutta vähentäminen, tiputtaminen ja karsiminen on kokonaan toinen juttu.
Ihminen on siitä kumma, että hän tottuu tiettyyn laatuun ja elämisen tasoon. Jos hän on hifisti, hän tottuu kalliisiin laitteisiin ja ajatus musiikin kuuntelusta jollain peruslaitteella on sietämätön. Jos hän on tottunut matkailemaan vapaasti, mahdollisuus matkustaa vain kerran tai kahdesti vuodessa saattaa tuntua raskaalta ja jos hän on tottunut syömään ulkona ja istumaan iltaa ravintoloissa tuntuu tästä luopuminen masentavalta. Ja näitä pikku ylellisyyksiä joihin itse kukin on itsensä totuttanut on lukemattomia. Sama pätee myös yleiseen ajatukseen siitä mikä on riittävää. Mikä on riittävä palkka ja mitä on riittävät korvaukset. Enää ei riitä, että tuilla tullaan toimeen vaan nyt pitää pystyä myös harrastamaan, ja tästä on tullut se perustaso. Ja onnellisuutta lisää vain se mikä ylittää perustason. Jostain syystä ne onnettomimmat ovatkin usein niitä jotka ovat jo lapsesta asti tottuneet saaman kaiken haluamansa.
Todellisuudessa meistä useimmilla on tapoja ja pikkupaheita joista voisimme luopua helpostikin jos todella olisi pakko. Ja kenties nyt on pakko luopua jostakin. Maamme ei pitkään kestä nykyistä velkaantumistahtia, eikä kaupankäyntimme suhteellista kalleuttamme. Tasapaino on palautettava tavalla tai toisella. Se palautuu joko hallitusti sopeutuen ja jostakin luopuen tai sitten se tapahtuu romahduksella. Kreikka on oiva esimerkki jälkimmäisestä.
Olisiko aika hyväksyä se, että meillä on nyt pahat päivät ja jokaisen meistä täytyy tinkiä jostain että selviydymme tästä kunnialla? Että kenties meidän täytyy palata elintasoon joka meillä oli viisi tai kymmenen vuotta sitten? Olisiko se todella niin kamalaa?
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Kyllähän se koville ottaa, jos tuntuu elämässä ottavansa takapakkia. Elintason lasku masentaa, sillä perusluonteeltaan ihminen on eteenpäinmenevä. Tietenkin jos materiasta ja eduista tinkiminen on kollektiivinen kokemus ja nähtävissä välivaiheeksi, silloin vaikeatkin ajat ovat helpommin kestettävissä.
Tuo kollektiivisuus on tässä aika tärkeää. Yhä tulee uutisia huippujohtajien huippupalkoista ja eduista. Nyt olisi tärkeää, että yhteiskunnan päättävät kerrokset näyttäisivät esimerkkiä luopumisesta. Johtajuus olisi paikallaan, eikä johtajuutta synny ilman että johtajat ovat mukana talkoissa.
Tässä olen samaa mieltä. Väliin puolustelut, että ne noin 35 000 todella vauraan verotuksen kiristäminen ei käytännössä ratkaisisi mitään, ovat mielestäni tuulesta temmattuja. Kaikki merkitsee ja yhteiskunnallinen koheesio ei kestä Pohjolaan kuuluvassa maassa tuloerojen repeämistä ameirkkalaismalliseksi. Mielestäni hyvänä ohjenuorana, jos ei aivan kirjaimellisena, on edelleen antiikista tuttu käsitys tulohaitarin ääripäissä nelinkertaiset erot. Kyse on silti huomattavasti suuremmasta ryhmästä suomalaisia, joihin on syytä soveltaa nykytilanteessa käsitystä "kullekin tarpeensa mukaan, kultakin kykyjensä mukaan".
Mitä saavutettuihin etuihin tulee, miksi ei voitaisi kestävyysvajeen kotimaisten tekijöiden eli suurelta osin itse aiheutetulta osin, veronkevennysten suuntaamisessa vauraille palata kevennyksiä edeltäneeseen aikaan ja palauttaa kunnollinen progressio painottumaan taulukon yläpäähän. Verojärjestelmää voidaan luonnollisesti yksinkertaistaa ja siirtyä Tanskan mallin mukaiseen pääomatulojen verotuksen aitoon (mielestäni aikaansaatu kosmeettinen korjaus ei juuri muuttanut asiaintilaa) progressioon.
En ole ihan vakuuttunut veronkevennysten perumisen mielekkyydestä. Täytyisi vähän pohtia niiden kerrannaisvaikutuksia talouteen. Joka tapauksessa on hyvä huomata, että on kaksi tietä "säästää" tuo vaje pois. Voimme säästää sen joko yhteiskunnan palveluita leikkaamalla, tai voimme säästää sen yksityisten kulutusta leikkaamalla (eli veronkorotusten muodossa).
Pyydän sinua pohtimaan asiaa siitä näkökulmasta, että kevennyksiä tehtiin aikana, jolloin näytti, että niitä voidaan tehdä ilman (yletöntä) vahinkoa kestävyydelle. Nyt on toisin. On niin ikään huomattava, että etenkin erittäin vauraat eivät välttämättä ole merkittäviä kuluttajia, eivät välttämättä vauraatkaan. Keskituloiset ovat, hehän päätaakan kantavat, joskin varattomien lompakoista miltei kaikki ohjautuu suoraan kulutukseen. Ongelma kaikessa tässä on tietysti määritellä, kuka mihinkin kuuluu, siksikin jätän vähemmän mielekkäänä tulorajoista puhumisen.
Selvää lienee, että elintason lasku tulee tuntumaan suurimmassa osassa väestöä tavalla tai toisella.
Verokertymillä on merkityksensä, mutta myöskään oikeudenmukaisuutta tehtävien toimien valinnassa ja niiden kohdistamisessa ei voida unohtaa ilman takapakkia koheesiossa.
On selvää, että tulevissa toimissa oikeudenmukaisuus pitää olla mukana yhtenä keskeisimmistä arvoista. Mutta miten sen toteuttaminen onnistuisi parhaiten? Mielummin pohtisin asiaa ns. puhtaalta pöydältä kuin tyytyisin vain kumoamaan vanhat päätökset.
En tiedä Marko, onko kotitaloudellasi asuntovelkaa, mutta jos korot nousevat, kieltäytyisitkö maksamasta, vai kerrotko tenaville, että nyt pitää elää vähän niukemmin, ja säilytät silti säällisen pankkisuhteesi?
1990-luvun alussa moni kotitalous hoiti velvoitteitansa mukautumalla silloin, kun lama oli pahimmillaan ja jopa silloinkin, kun puoliso menetti työpaikkansa. - Totta kai elintaso aleni.
Mikä tässä "saavutetuista eduista luopumisessa" on nyt 2000-luvulla niin ylen vaikeaa?
Arvelen, että perimmäinen syy on siinä, että haluamme vastata vain omista velvoitteistamme - ei muiden. Moni odottaakin nyt, että poliitikot käsittelisivät yhteisiä asioita, kuten kansalaiset joutuvat käsittelemmän omiaan.
Eivät kai poliitikotkaan aivoja narikkaan laita, kun halivat lapsiaan ennen kokouksiin menoa? Tai ehkäpä he laittavatkin.
Olis kiva jos maailma olisi niin yksinkertainen, että voisimme selvästi sanoa tähän loppuu vastuumme ja tästä eteenpäin tapahtuvat asiat eivät meihin vaikuta. Valitettavasti maailma ei ole tuollainen.
Minusta on viisasta yrittää ehkäistä kriisiä, mutta yrittäminekin maksaa.
Tämä laajemman vastuun ottaminen varmasti vaikuttaa, mutta vaikuttaisiko se niin paljon jollei tietyt tahot koko ajan toitottaisi pahinta mahdollista vaihtoehtoa toteutuneena tilanteena, ja jolleivat he aina samalla unohtaisi tehdä realisitisia arvoita vaihtoehtonsa hinnasta. Myös vaihtoehtoinen politiikka tulisi maksamaan ja paljon, ainoa ero olisi siihen millä tavalla ne kustannukset syntyisivät.
Tuon suuntaisestihan se menee.
Muutama lisähuomio:
- Yhteiskuntamme joillakin rakennemuutoksilla saatamme kyetä lievittämään taaksepäin menemisen suuruutta. Tehostamme yhteiskunnan toimintaa kokonaisuudessaan
- Mitä nopeammin toimenpiteet aloitamme, sitä vähemmän kasaamme lisäkuplaa purettavaksi
- Meillä tulisi käydä kunnollinen arvokeskustelu yhteiskunnan tehtävistä ja sen tuloksen myötä virittää yhteiskuntaa uudestaan. Vanhaa kuonaa on kertynyt painolastiksi liikaa
- Mainitsemaasi elintason laskua ei kannata ehdoin tahdoin aatepoliittisista syistä generoida lisää. Esimerkkinä energiaratkaisut, jotka eivät pelkästään näy taatelin tallaajien lämmitys- ja sähkölaskuissa, vaan ennenkaikkea Suomen kilpailukyvyssä
Totta. Tarkennan vielä, että elintason lasku saattaa olla edessämme tahdomme sitä tai emme. Jos asialle ei tehdä mitään vaan odotamme romahdusta tapahtuu tuo lasku hyvin epätasaisesti ja luultavasti heikko-osaisimpia eniten rokottavasti. Eli mielummin järkevät leikkaukset kuin pakkopysähdys.
Moni saa nykyisin paljon enemmän kuin muut. Kaikki on siis suhteellista. "Työssä käyvät suomalaiset maksavat joka vuosi yli sadan miljoonan euron laskun johtajien ja ylempien toimihenkilöiden lisäeläkkeistä." Varmasti moni työntekijä on sitä mieltä, että tässä olisi hyvä säästökohde: http://www.hs.fi/talous/Ty%C3%B6ntekij%C3%B6ille+miljoonalasku+johtajata...
Toki olisikin. Mutta mielestäni vielä tarkeämpää olisi, että niin yritysmaailman kuin oma poliittinen johtomme osoittaisi omalla toiminnallaan esimerkkiä. Tämä esimerkillä tapahtuva johtaminen on jäänyt valitettavan pahasti pois muodista, saisi tulla takaisin.
Nykydemokratia ei pysty tarttumaan velkaan, koska leikkaukset syövät kannatusta. Tämän takia pitää tehdä vakaa päätös leikkaustarpeesta eikä vain jaaritella ja mukahoitaa asiaa. En ole keksinyt kuin kaksi reaalista tietä velkaan käsiksi pääsemiseksi.
1. Romahdus, julkisektorin kaatumisineen. Back to basics
2. Velkakissa pöydälle ja puolueet sekä kansanaloitteelliset laativat velkaohjelmat. Näistä sitten suoralla kansanäänestyksellä raamit määrätyksi ajankohdaksi taikka velkamääräisiksi
Kolmas vaihtoehto on se että tulee valtava nousu ja Suomi parantaa tapansa ja tarttuu velkaan. Tähän en usko.
En näe demokratian toimintamadollisuuksia ihan noin heikkoina. Jos pakkotilanne on riittävän suuri onnistuu sekin, mutta ehkä emme ole vielä sellaisessa pakkotilanteessa.
Menen nyt tahallani todella yksinkertaiselle tasolle, mutta saavuttamastaan luopuminenhan on pohjimmiltaan itsetuhoista. Tietysti on ymmärrettävää että jossain tilanteessa on oman edun mukaista luopuakin jostain, mutta eduista luopuminen itsessään jonain tavoiteltavana asiana on aivan absurdia. Kävisi enemmän järkeen puhua vaikka yhteiskunnan prioriteeteista tai siitä että "millä hinnalla" (ei välttämättä kirjaimellisesti) pystyisimme säilyttämään etumme.
Itse en näe saavutetusta luopumista itsetuhoisena. Joten perustelisitko tuota väitettä lisää? Miksi se on tavoiteltavana asiana absurdi?
Eikö se ole selvää että EDUISTA (siis myönteisistä, hyödyllisistä asioista) LUOPUMINEN on itsetuhoista? Samaan tapaan kuin olisi itsetuhoista luopua talostaan (vaikka tykkää siellä asua) ja ryhtyä kodittomaksi. Tiedän että asiat ovat monimutkaisempia, mutta pohjimmiltaan.
Välttämättömästä luopuminen on itsetuhoista, mutta hyödylliseksi tai mukavaksi koetuista asioista luopuminen ei sitä välttämättä ole. Länsimaisilla ihmisillä on valtava joukko hyödyllisiä "hyviä" jotka eivät sinällään ole mitenkään välttämättömiä.
"Välttämättömästä luopuminen on itsetuhoista, mutta hyödylliseksi tai mukavaksi koetuista asioista luopuminen ei sitä välttämättä ole."
On se itsessään, jos sitä ei tee jonkin vielä paremman/tärkeämmän/välttämättömän asian vuoksi. "ItseTUHOINEN" on hämäävän voimakas ilmaus, mutta ei kai parempaakaan ole käytökselle, jolla aiheuttaa enemmän tai vähemmän harmia itselleen.
Luulen, että rakkautemme tavaraan ja kulutukseen ei välttämättä ole meille mitenkään hyväksi, mutta lyhytnäköisesti ajatellen moinen toiminta saattaa aiheuttaa iloa. Onko se silloin hyvä vai ei? Mutta ajatellaan, että se hyvä josta luopuisimme olisi vaikkapa 5% tulotasostamme. Olisiko sellainen päätös itsetuhoista? Itse en usko moiseen.
Luopumisen voi järjestää kahteen kategoriaan, eli pakko ja vapaaehtoinen. Jälkimmäinen edustaa sitä, että on loogisesti ajateltu (esim. minulla ei ole varaa lähteä matkalle, siispä en lähde). Ensimmäinen taas on tavallaan itsekkäästi ajateltu (lähdin matkalle silti, nyt en voi maksaa laskujani, enkä ainakaan pääse matkalle, koska lainojen korot syövät kaikki rahani).
Vapaahtoinen on siis oikeastaan suojeleva tekniikka, vaikka siinä luovutaankin elintasosta, mutta vain sen varjolla, että tietty elintaso myös turvataan.
Pakollinen luopuminen taas on Kaisan mainitsemaa itsetuhoisuutta parhaimmillaan, jolloin omista mielihaluistaan ei tingitä, kuin vasta sen pakon edessä.
Ja tärkein on kuitenkin se, että on jokin hyvä syy miksi luopua jostakin. Tietynkaltaiset olosuhteet (kuten vaikka talouskriisi), jotka eivät ole varsinaisesti yksilöstä itsestään lähtöisin, aiheuttavat helpommin tuon pakkotilanteen, kun ihminen ei suostu hyväksymään sitä, että vaikkei hän ole ollut missään tekemisissä elintason laskun kanssa, joutuu hän kuitenkin kärsimään siitä.
Taas se, että ihminen on käynyt vaikka lomalla, eikä hänellä ole siksi varaa käydä ulkona syömässä, oikeuttaa ihmiselle itselleen elintason laskun huomattavasti helpommin.
"Onko se silloin hyvä vai ei? Mutta ajatellaan, että se hyvä josta luopuisimme olisi vaikkapa 5% tulotasostamme. Olisiko sellainen päätös itsetuhoista?"
Kerropa millä tavalla ajattelit siitä tulotasosta "luovuttavan"?
5% korkeammilla veroilla? 5% huonommilla julkisilla palveluilla (joista ainakin terveydenhuolto on jo nyt todella kurjalla tolalla)? Yksilöinä 5% vähemmän kuluttamalla (joka käsittääkseni kylläkin vain huonontaisi talouskasvua)? Alentamalla kaikkien palkkoja 5% (jolloin rahat jäisivät työnantajan pussiin enkä näe kuinka ne kohentaisivat VALTIONtaloutta)?
Sitäpaitsi köyhimmille joille jo nyt tekee tiukkaa ylipäänsä pärjätä 5% huonompi elintaso olisi järkyttävä ja tosiaankin itsetuhoinen tavoite.
No älä sitten vastaa, kun kysyin konkreettista toteutusta edes suuntaa-antavasti...
Kuplan päälle on paha jäädä, joten luopuminen on välttämätöntä. Laajasti ottaen viisainta lienee että säästöjä täytyy tehdä vähään joka suunnalla. Painottaen säästötoimet oikeudenmukaisuuden ylläpitoon ja heikoimpien aseman turvaamiseen.
Eli suomeksi sanottuna kuitenkin julkisiin menoihin eikä yksityisten ihmisten kulutukseen. Jälkimmäisessähän ei olisi mitään pointtia talouden kannalta vaan päinvastoin, mutta kirjoituksestasi jäi alunperin sellainen hämärä tuntuma kuin olisit saattanut jopa tarkoittaa sitä.
Asia ei ole noin yksinkertainen. Yhteiskunnan saattaa olla velkaantumisen vuoksi pakko leikata tulonsiirtoja ja tämä vaikuttaa yksityiseen kulutuksenkin. Samoin jos haluamme vahvistaa Suomen kilpailukykyä voi esimerkiksi palkankorotuksista pidättäytyminen olla parhaita käytössä olevia keinoja - onko se sitten poliittisesti mahdollista on toinen asia.
Viimevuoden ylikulutuspäivä oli elokuun puolen välin paikkeilla, YK on tehnyt ennusteen jossa luonnonvarjojen kulutuksen arvioidaan nousevan 2050 mennessä 70%. Pelkään pahoin että tulevaisuudessa siitä vähäisestäkin edusta saadaan pitää väkisin kiinni.
Näin saattaa käydä. On selvää, ettemme ole vielä oppineet rakentamaan yhteiskuntaa joka todella toimisi kestävällä tavalla. Saas nähdä ennätämmekö sellaista rakentaakaan. Mutta tässä kirjoituksessa se pääkohta on pikemminkin tämän nykyisen talouskriisin selättämisessä ei niinkään ison rysähdyksen kohtaamisessa.
Nyt olisi korkea aika alkaa vihreiden vaikuttamaan siella hallituksessa.
Sita vartenhan sinne mentiin muistaakseni.
Mita leikkauksia vihreat ovat saaneet aikaan? Nyt ei voi enaa vedota siihen etta jos me oltaisiin hallituksessa niin blaa blaa, nyt siella ollaan.
Mina en usko etta muuta kuin kosmeettisia leikkauksia tehdaan.
Se puolue joka saisi aikaan radikaaleja leikkauksia olisi vain kerran hallituksessa. Aanestajat katoaisivat sen silian tien. Eli turha odotella mitaan suuria muutoksia ennen konkurssia.
Parempi ehka ottaa vaan reilusti velkaa niin homma nopeutuisi.
En itse asiassa tiedä tuosta leikkauspuolesta niin paljoa että osaisin vastata. Jostain syystä puolueen sisäisissäkin keskusteluissa paino on noissa tavoitteissa, ei niissä ikävissä välttämättömyyksissä. Tiedän kyllä, ettei vihreiden leikkauslista sinällään hävinnyt muiden vastaaville, mutta kun kaikilla ne olivat selvästi riittämättömiä...
En välttämättä usko radikaalin leikkauspuolueen täydelliseen tuhoon, mutta on totta, että sen mahdolisuudet saada jatkokausi olisi sangen pieni.
Kirjoitin tästä ongelmasta syksyllä: http://markok.puheenvuoro.uusisuomi.fi/79545-demokratian-valuvika
Taitaa olla niin, että se luopuminen tapahtuu vain pakon kautta. Tulee mieleen, että kyllä tää yltäkylläinen kansa kaipaisi pientä "kuritusta" siinä mielessä. Osuu se mullekin silloin.
Toivoisin, että se onnistuisi ennen kun pakkotilanne on aidosti päällä, sillä pakkotilanne mahdollistaa liian helposti jonkun ryhmän alistamisen tai toisen ryhmän tekemän välistävedon. Ilman paniikkia ratkaisut olisivat ainakin potentiaalisesti vain parempia ja oikeudenmukaisempia.
Tässä asiassa on ainakin kolme puolta.
Ensimmäinen on tietysti yleinen elintasopohdiskelu esim. kestävän kehityksen kautta. Toinen on tulonjaollinen - pitäisikö niiden joilla jo on, tinkiä omastaan. Kolmas on julkisen sektorin kautta luodut saavutet edut.
Keskityn kolmanteen, koska kirjoittakin tuntuu siihen viittaavan hänen ollessa huolestunut maan velkaantumisvauhdista ja viittauksella Kreikkaan.
Kuten yksi kommentoija ylempänä totesi, julkisen sektorin - palvelut - karsiminen on äärimmäisen vaikeaa, vaikkakin välttämätöntä. Suomessa lähes puolet luodusta kansantulosta pyöritetään verotuksen kautta palveluiksi koko väestölle. Mikä merkitsee sitä, että lähes jokainen on enemmän tai vähemmän riippuvainen niistä. Oli sitten kyseessä lastenhoito, koulutus, asumistuet, työttömyyskorvaukset, sairaanhoito, vanhustenhoito tai oma työpaikka kunnanvirastolla.
Vaikka näiden supistaminen olisi välttämätöntä velkaantumiskehityksen katkaisemiseksi, se ei onnistu. Koska kaikilla on liiaksi hävittävää.
Erityisesti poliitikolla ei ole siihen varaa. Koska poliitikko, joka siihen ryhtyy, häviää seuraavat vaalit. Mihin poliitikolla ei ole varaa. Eikä halua.
Taas ääni sen puolesta, etteivät poliitikot kykene tekemään riittäviä säästöjä koska "kansa" antaisi kenkää moisesta käyttäytymisestä. Onko tilanne sitten oikeasti niin paha, vai onko kyse moisen lopputuloksen pelosta? Voisiko kuitenkin olla niin, että jos leikkaukset tehtäisiin riittävän oikeudenmukaisesti ja hyvin perustellen, niin ihmiset saattaisivat jopa hyväksyä suuretkin leikkaukset? Riippumatta siitä tapahtuisiko se julkisten palveluiden leikkauksina tai heidän oman pussinsa keventymisenä verotuksen kovenemisen muodossa?
Muistetaan vaikkapa Saksan taannoinen talousreformi joka paransi maan kilpailukykyä.
Juu kai se tarvitsee sitten säästää, kun eka vipataan 14000 miljoonaa euroa Kreikkaan! Ihmeellistä touhua!
Takuu ja suora laina ovat ihan eri asioita. Mutta se ei kuulu tähän keskusteluun. Suomen valtion budjetti on tällä hetkellä muistaakseni 7 miljardia alijäämäinen. Ja tämä vaje ei mitenkään automaattisesti katoa. Samalla kauppataseemme on kääntynyt alijäämäiseksi. Eli jotain pitäisi tehdä, mutta onko järjestelmämme kykenevä tekemään mitä on tarvis? Siitä oli kyse kirjoituksessani. Eli olemmeko valmiit luopumaan jostakin jotta asiat tulisivat kuntoon?
Hyvä on jos Kreikasta saa edes puolet takaisin ja Euroopan väliaikaiseen vai pysyvään(?) vakausrahastoon ne loputkin rahat menee, mikä aiheuttaa budjettivajeen.
No mistä Kivelä leikkaisi muualta kuin negatiivisen palkkakehityksen pohjalta?
Yhteiskunnallisesti ei voi ajatella kuin puolustavansa ansiokehityksen ja ostovoiman kasvua, koska siten saadaan kätevästi rahoitettuja palveluja kuntatasolta valtiotasolle. Tunnetusti veronmaksuhalut alkavat tippua ja siten myös poliittinen kannatus jos kokonaisveroaste lähenee 50 prosenttia!
Mielestäni pelkät leikkaukset eivät riittäisi, pitäisi samalla tehdä uudistustoimia työmarkkinoilla. Ehkä himpun enemmän Tanskan malliin suunnaten.
Itse leikkaisin joistakin vähennyksistä (asuntolaina, kilometrikorvaus yms), toki byrokratiaakin on jossain määrin mahdollista vähentää, samoin maataloustukia yms. Esimerkiksi etsisin keinoja näiden ökyrikkiaden huviviljelijöiden tukemisen lopettamiseksi. Harkitsisin varallisusveron palauttamista yms. Ja saattaisin ajaa vuoden stoppia palkankorotuksille.
Kiitos kannanotostasi. Olet kova tykittään viestejä, vaikka en olekaan monestakaan asiasta täysin samaa mieltä.
Mistä meidän pitäisi nyt oikein tinkiä ?
Vastahan sitä on huudettu urakalla että kuluta taantuma nurin!
Ja sinä uskot noihin kokoomusnuorten huutoihin?
Noh, mistä höylätään ? Esim. poliisi lakkauttamalla saataisiin n. miljardin euron säästöt. Siihen päälle puolustusvoimat, 2,5 miljardia, niin ollaan jo melkein puolessavälissä alijäämää.
Tietysti suoraviivaisesti ei saataisi säästöjä kun tilalle tulee erilaisia työttömyyskorvauksia, asumistukia jne. Edelleen heidän maksamansa verot jäisivät saamatta.
Tottakai lienee mukavampaa jos jokainen säästää hieman, mutta ne eerot ovat myös pois kulutuksesta ja sitä myöten kierrosta. Pikkupaheet ovat kuitenkin verottajalle ja kaupalle varsin mukava tulonlähde ja sitä myöten... no ymmärrät kyllä.
Yllämainitsemasi tukiaiset (Johanna mukaanlukien) on ihan hyvä alku, mutta realistisesti ottaen pisara 8 miljardissa. Samoin, tukiais-erkitkin ovat pois kierrosta ja kuristavat jo valmiiksi velkaisia kotitalouksia.
Eli. Onko realistista säästää alijäämä pois ?
Kulutustasomme on tällä hetkellä velkakuplan päällä. Toki kuplasta luopuminen sattuu, mutta enemmän satuu jos siitä luovutaan vasta kun se puhkeaa.
Esimerkiksi palkkojen kohoaminen koetaan luonnolliseksi. Samalla muuten kohoaa vero%, joten täytyy oikein ihmetellä, mihin se raha menee.
Mutta joskus muinaisuudessa oli kaksi mainiota taloudellista keksintöä: inflaatio ja devalvaatio. Näillä saatiin toimitettua palkan alennus niin ettei kukaan huomannutkaan. Eläkkeet meni samalla kertaa. Eikä kenenkään tarvinnut luopua "saavutetuista eduista". Se on kaiketi psyykkisesti liian vaikeaa, jos on vaikkapa lakkoilemalla saatu kaksi % lisää, niin suostua kolmen % alennukseen?
Ei tietenkään palkat ole ainoa asia, mutta kaiketi tuo psykologia on samansuuntainen muissakin saavutetuissa eduissa: taisteluilla ja "verellä" hankitusta ei luovuta. Lopputuloksena ei voi olla kuin järjestelmän romahdus, jos jonkinlaista "devalvaatiota" ja "inflaatiota" ei löydetä apuneuvoksi.
Näinhän se näyttäisi olevan. Kyse on vain siitä, että pitääkö tuon apuneuvon olla ikäänkuin kätketty että ihmiset sen hyväksyisivät? Eikö ole mahdollista poliittisen järjestelmän puitteissa tehdä samaa?
Kun epäilin, että saavutetuista luopumisen este on tunnepuolen psykologinen juttu, niin ei siinä järki auta. Näin siis sanon kotitarvesohvapsykologina.
Ja inflaatiohan oli siitäkin hyvä keksintö, että se auttoi velkaisiakin.
Eräs ongelma lienee se, että nykyjärjestelmä on tehty hyvin kulutusvetoiseksi. Tasasäästö supistaa köyhimmän kansanosan kulutuksen minimiin tai sen alle, jolloin järjestelmä yskii lisää jne. Siellä ei siis ole juuri luopumisen varaa nytkään.
Jos hyvätuloisin neljännes maksaisi nyt valtionvelan pois huonolla korolla tai lupauksella saada summa takaisin tulevina veronalennuksina, jonkinlainen lykkäys romahdukselle saataisiin aikaan, mutta mikäli tasapaino ei kymmenessä vuodessa korjaantuisi, niin ... (tämä oli sarjassa: villit ideat).
Rahat riittävät mainiosti, kun pakkoruotsi lakkautetaan ja asunnon omistamisen tuet lopetetaan. Kehitysapu muutetaan suomalaisiakin täysmääräisesti auttavaksi.
Virkamiesten palkat alennetaan alkaen 3.000 eurosta, ja turhat erotetaan. Kysyntää ei tietenkään saa alentaa, vaan säästöillä hoidetaan lapset, koulut, vanhukset ja sairaat hyvin.
Muutakin voidaan tehdä, ei enää sentään ole ihan pakko.
Se edellyttää kylläkin hallituksen vaihtoa.
Asunnon omistamisen tukiaisiahan lopetellaan kovaa vauhtia. Oma asuntolaina on kyllä maksettu, mutta kuvittelisin pääkaupunkiseudun 200-500k€ lainojen päällä lepäilevien ostovoiman ottavan osumaa aika rajusti jo verovähennysten asteittaisen poiston muodossa.
Samoin iäti kallistuva polttoaine tekee suomalaisesta unelmasta; omakotitalosta, kahdesta lapsesta, kahdesta volvosta ja kahdesta koirasta sen verran kalliin, että yhdistettynä taantumaan ja leikkauslistoihin tulee leikkausten kokonaisvaikutus olemaan mitätön ellei negatiivinen.
Mutta kahtellaan. Mielenkiinnolla odotan sikspäkin mietintöjä tilanteen korjaamiseksi.
Ehkä tavoitteesta pitäisi vähän tinkiä? Ei 250 neliön taloa vaan vaikkapa 220 neliötä? Tai ei kahta volvoa vaan toisena autona pienikulutuksinen pikkuauto?
Helpoin ja nopein tapa tasapainottaa julkinen talous on leikata julkisen sektorin palkkoja.
Kokoomus osti vaalivoiton 2007 lupaamalla ylisuuret palkankorotukset ja niinpä julkisen sektorin nettopalkkasumma on kasvanut vuodesta 2006 n 7 miljardia
Kun valtio ottaa velkaa n 8 miljardia niin tuo leikkaus 2006 tasolle kattaa 85 % leikkaustarpeesta.
Leikkausta ei tarvitse tehdä kerralla, n 5 % leikkaus +0l inja 5 vuotta hoitaa tasapainon
Tällainen leikkaus estää suurtyöttömyyden syntymisen
Viro, Latvia;Liettua tekivät näin ja Suomi on ollut itse vaatimassa suuria leikkauksia Kreikkaan ja Portugaliin etc
Vaihteeksi se voisi itse teteuttaa omia neuvojaan
Jos palkkaleikkuri olisi koko yhteiskunnan lävistävä, eikä pelkästään julkiseen sektoriin liittyvä, niin tuo toimisi sisäisenä devalvaationa joka taas parantaisi Suomen kilpailukykyä.
Tuo on tosi , mutta sitä on vaikea tehdä.
Palkkojen osuus bkt:ta kun on liukunut alle 50 %
Ruotsin kruunu kellui 2008 laman seurauksena 25 % alaspäin
Jotta samaan päästäisiin sisäisellä devalvaatiolla niin Suomessa pitäisi KAIKKIA palkkoja leikata 50 %
Luuletko, että eliitti tähän sopeutuu, heidän työmoraalillaan kun ei huolehdita töistä, jos palkka ei ole vaadittu
"Mielestäni pelkät leikkaukset eivät riittäisi, pitäisi samalla tehdä uudistustoimia työmarkkinoilla. Ehkä himpun enemmän Tanskan malliin suunnaten."
Hyviä vitsejä ! Ihan viisaan tuntuiset ihmset puhuvat Tanskan mallista eivätkä ymmärrä mistä puhuvat !!!
Tanskakin on oikeusvaltio ja EU:n,YK:n ja EIT:n jäsen, joten ei sielläkään voida ketään irtisanoa mielivaltaisesti !!!
Laki ja kansainväliset sopimukset kieltävät irtisanomisen rodun, ulkonäön, poliittisen suuntautuneisuuden, seksuaalisen suuntautumisen, ay-toiminnan etc vuoksi
Niinpä jäljelle jäävät tuotannolliset ja taloudelliset syyt tai henkilöstä johtuvat syyt eli irtisanomisen peruste on kerrottava irtisanottavalle
Ja työntekijällä on oikeus olla eri mieltä ja tarvittaessa peruste voidaan tutkia oikudessa.Mikäli työnantajan väite on valhe juoru tai muuten paikkansapitämätön niin työnantaja joutuu maksamaan korvauksia
Tämä taas juontuu siitä ettei ihmisistä saa kertoa perättömiä juttuja esim ei sinulla ole oikeutta kertoa perättömisä juttuja naapurista. Miksi sinun pitäisi saada kertoa valheita työntekijästä ??
Viimeisten tutkimusten mukaan työntekijäkin on ihminen
Myöskin jos olet ostanut esim auton ja haluat purkaa sopimuksen niin sinun on perusteltava se, muute sinut potkaistaan pihalle autoliikkestä
Ei työsopimus ole sen kummempi sopimus
Tanskassakaan irtisanominen ei ole ilmaista , mutta irtisanomisajat vaihtelevat toimialoittan, koska työelämää ei säädellä laeilla vaan työehtosopimuksilla
Yleispiirteenä voi sanoa, että koeaika on Tanskassa hieman pidempi ja irtisanomisajat hieman lyhyempiä, mutta monella alalla irtisanomista kallistaa irtisanomiskorvaus
Tanskan mlli on itse asiassa kopio Suomen 80-luvun lopun mallista. Silloin Suomessa oli 75 % työllisyysaste ja 3 % työttömyys
Tanska on työllistänyt 80-luvun Suomen tapaan vaikeasti työllistyvät julkiselle sektorille ja työntänyt heitä varhaiseläkkeelle, mutta nyt systeemi on romuttumassa ja näkyy työttömyyden kasvuna, Tanskan työttömyys oli 7,8 %, Suomen 7,4 samassa Eurostatin tilastossa
Luuletko, että Tanskan malli olisi mielestäni tavoiteltava, koska siellä voisi irtosanoa miten vain? Ei noin, Tanksan mallissa on työllistäminen tehty tehokkaammaksi kuin Suomessa. Itse myös lyhentäisin hivenen irtisanomisaikaa jos vastineeksi siitä tulisi korkeammat irtisanomiskorvaukset. Mutta ennen kaikkea työhönmenokynnystä ja palkkauskynnystä pitäisi madaltaa. Se riittääkö tanskan malli tähän vaatisi toki tarkempaa tutkimista, voi olla että siitä ei olisi ratkaisuksi, mutta ko. mallissa on positiivisia piirteitä joita haluaisin Suomessakin kokeiltavan.
Tanska on työllistänyt vaikeasti työllistyvät julkiselle sektorille tai työntänyt varhaiseläkkeelle,Tanskan julkinne sektori on n 200000 suurempi kuin Suomen
Ei Suomessakaan ole vakituisesti työttömiä kuin 25000-50000 , 70 % työttömistä työllistyy uudestaan kolmessa kuukaudessa
Tanskan ikärasismikin on vähäisempää , tämä johtuu työehtosopimusten irtisanomisrajoituksista .
Mutta Tanskakin on romuttamassa Tanskan maalia ja työttömyys on jo kohonnut Suomea pahemmaksi kuten edellä kerroin
Työllistäsmisriski on lähes kaikissa länsimaissa samaa luokka johtuen oikeusvaltiosta ja sopimusten sitovuudesta.Paikalliset oikeuskäytännöt vaihtelevat jonkun verran ja tekevät eroja vaadittaviin perusteluihin.
Suurin syy epäonnistuneisiin rekrytointeihin on, että rekrytoida ei ole osannut kirjoittaa tehtävää oikein kuvaavaa rekrytointi-ilmoitusta eikä ole kyennyt haastattelussakaan kertomaan/arvioimaan tehtävän sisältöä.
Nykyisin ilmoitukset ovat täynnä höttö-juttuja, joilla ei ole mitään tekemistä tehtävän sisällön kanssa
Suurin syy rekrytoinnin epäonnistumisiin on rekrytoijan puutteellinen ammattitaito
“voisimme luopua helpostikin jos todella olisi pakko”
Kun säästön aika tulee, ja se tulee vain pakon edessä, se ei kysy kuka säästää vaan vain sen paljonko säästetään.
Saavutetusta edusta kiinni pitäminen johtaa kilpailuun siitä mikä järjestelmä, ala tai instituutio romahtaa ensin. Mikä seuraavaksi ja niin edelleen kunnes riittävä säästö on saavutettu. Voittajia olivat ne joiden ei tarvinnut säästää mistään ja laskun maksoi hävinnyt.
Yleensä se osapuoli voittaa, jonka hallussa on aseet.
Näinhän se valitettavasti on. Jos haluamme huomioida oikeudenmukaisuuden säästöissä ei niitä säästöjä saa tehdä pakkotilanteessa.
Yksityistäminen on yksi keino varautua yhteiskunnan äkilliseen romahtamiseen. Ei yksityistämisen itsensä takia vaan siksi, että meillä on vaihtoehtoinen palvelurakenne kattavasti joka puolella maata.
Esimerkki: euron romahtaessa terveydenhuolto pysähtyy, koska kenellekään ei makseta palkkoja.
- Tällaisessa romahdustilanteessa on toimittava nopeasti. Aika on rahaa ja ihmishenkiä. Henkilöstö on saatava töihin hinnalla millä hyvänsä, ja heti.
- Olemassa oleva maan kattava yksityinen infrastruktuuri pystyy välittömästi palkkaamaan osaajat työhön ja kunnan tehtäväksi jää osattomien auttaminen (rahaa saadaan esim sairaaloiden ja terveyskeskusten vuokratuloista). Pitemmällä aikavälillä henkilökunnan menettäminen ulkomaille jää mahdollisimman pieneksi.
Itse olen aika skeptinen yksityistämisen autuaaksitekevyyteen
Hupijuttuja, ei tuo tee yhtään lisää rahaa yhteiskuntaan vaan jostakin palveluvalikoima supistuu.
Euron romahtaminen vie tuloja yhteiskunnasta eikä sitä tällaisilla munchausen tempuilla korvata.
Pikemminkin pitää miettiä lopetetaanko järjettömät Guggenheim hankkeet vai terveydenhuolto.Tätä kutsutaan priorisoinniksi
Ja julkisen sektorin palkkojakin voidaan sopeuttaa tuloihin kuten yksityisellä eli leiktaan julkisen sektorin palkkoja
Ne ovat jo nyt n 35 % liian korkeita
Yksityistäminen ei tee autuaaksi.
Mitkä ovat vaihtoehdot romahdustilanteessa. Jo muutaman prosentin palkkakiista sai hallituksen säätämään pakkotyölain. Entä kun on kyse kymmenistä prosenteista? Uusi, vielä tiukempi pakkotyölakiko?
Kunnallisten palkkojen maksaminen valtion obligaatioilla? Tai sama toteutettuna Suomen markoilla? - Kyllä minä suostun, jos kaikki muutkin...
Markkaan siirtyminen ei ainoastaan alenna hallintotyöntekijän palkkaa vaan romahduttaa koko kunnallisen järjestelmän tulopohjan: nyt maksajatkin tienaavat vain murto-osan aiemmasta.
Talouden mahdollisessa sekasortotilanteessa julkisen vallan työntekijöillä on kuitenkin suurempi turva kuin yksittäisen yrittäjän työntekijöillä. Julkinen valta hoitaa paljon suuremmalla todennäköisyydellä vastuunsa ennemmin tai myöhemmin. Konkurssiyrittäjä ei sitä tee. Ja tässä yhteydessä on turha puhua palkkaturvasta, sillä se rapautuu taatusti ennen kunn julkinen valta menettää myös palkanmaksukykynsä. Samalla koska julkinen sektori on varmempi palkanmaksaja, vaikkakin Venäjän tavoin voi jäädä jälkeen velvoitteistaan, kykenee se toimimaan pidempään myös luottamuksen varassa.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 67 kommenttia