Järjen käyttö on sallittua Vihreisiin päin kallellaan olevia kommentteja yhteiskuntaamme

Vihreiden kriisi - annos mediakritiikkiä

Mediassa on käytännössä Touko Aallon valinnasta alkaen epäilty hänen kykyään puheenjohtajaksi. Gallup-kehityksen myötä on nämä äänet voimistuneet ja Toukon asemaa ollaan arvuuteltu jo vähintään parinkymmenen uutisen muodossa, alkaen ylestä ja hesarista aina maakuntalehtiin ja iltapäivälehtiin. Tässä rummutuksessa Touko on moneen otteeseen esitetty taakkana vihreille ja aika lailla vääränä valintana. Mutta onko tässä oikeasti perää? Vihreät ovat toki menettäneet runsaasti suosiotaan yksittäisiin ennätysgallup-tuloksiin. Mutta vihreiden kannatus on yhä yli neljä prosenttiyksikköä suurempi kuin mitä puolueella on koskaan ollut eduskuntavaaleissa. Eli vihreät ovat edelleen vahvasti menossa vaalivoittoa kohti, itse asiassa se näyttää yhä sekä todennäköisimmältä voittajalta että suurimman voiton saajalta tulevissa vaaleissa. Ei tuo minusta kriisiltä tai katastrofaalisen huonolta puheenjohtajavalinnalta vaikuta. Näyttää siltä, että maailma näyttää kovin toisenlaiselta kun sitä tarkkaillaan toimittajien lasien kautta verrattuna tällaiseen vihreiden kenttäaktiiviin. Toki Toukolla on petraamisen varaa, mutta itse olen kohtalaisen luottavainen että hän hoitaa homman kotiin ja osoittaa vaalikentillä vahvuutensa.

Mutta verrataan muihin puolueisiin:

Pääministeripuolue keskusta on menettänyt kannatustaan viime eduskuntavaaleista noin 3,9%, vaikkakin kuoppa on ollut hetkittäin tätäkin suurempi. Pääministerin asemaa niin valtakunnanpolitiikassa kuin keskustan puheenjohtajana ei kuitenkaan ole erityisesti kyseenalaistettu. Keskustan kriisistä puhutaan kovin varovasti jos lainkaan.  Vihreillä kannatus on noussut jopa viimeaikainen lasku huomioiden yli 4% ja vihreitä pidetään kriisipuolueena. Kiinnostavaa.

Isompi ongelma on perussuomalaiset joissa nykyisen puheenjohtajan valinta repi puolueen kappaleiksi ja jätti jäljelle puolueen jonka kannatus on likimain puolet sen aiemmasta kannatuksesta, eli lähes yhdeksän prosenttiyksikön lasku viimeisimmän mittauksen pienestä noususta huolimatta. Kuitenkaan myöskään Halla-ahon puheenjohtajuutta ei viimeisen parin vuoden aikana olla kyseenalaistettu. Miksiköhän?

Parinkymmenen kansanedustajan ja viiden ministerin puolue, Sininen tulevaisuus taistelee olemassaolonsa puolesta kykenemättä saavuttamaan edes tasoa jolla se voisi olla varma edes yhden kansanedustajan saamisesta eduskuntaan. Puolueen johdossa on Sampo Terho joka oli jo perussuomalaisten aikana Soinin kruununprinssi. Tätä täydellistä mahalaskua ei kuitenkaan noteerata eikä Terhon johtajuutta kyseenalaisteta lehdistössämme. Varmaan tähänkin on syynsä?

Kovasti kehuttu vasemmistoliiton Li Andersson on saanut puolueensa noususuuntaiselle uralle ja tällä hetkellä gallupit lupailevat parin prosentin etenemistä vasemmistoliitolle. Hyvä tulos, mutta vähemmän kuin vihreiden vastaava.

Kokoomus on myös vakiinnuttanut asemansa eikä sitä missään vaiheessa esitetä epäonnistuneeksi puolueeksi tai sen johtajaa Orpoa taakaksi puolueelleen vaikka kokoomuksenkin kehitys viime eduskuntavaaleista on ollut vihreitä heikompaa.

On toki yksi puheenjohtaja, joka on saanut osakseen samankaltaista kritiikkiä kuin Touko, nimittäin Antti Rinne. Häntä on pitkin matkaa kritisoitu ja moitittu sekä hänen lähtölaskennallaan on hivenen myös spekuloitu. Mikä sitten Rinteen ja hänen johtamansa puolueen tilanne on? Itse asiassa Vihreiden lisäksi nimenomaan demarit ovat näiltä näkymin tulevien vaalien voittajia. Jopa niin, että tällä hetkellä Rinne on todennäköisin tuleva pääministeri.

Toisin sanoen vihreät ja demarit ovat nostaneet eniten kannatustaan edellisistä eduskuntavaaleista. Näistä etenkin vihreät ovat matkalla suurvoittoon. Mutta tämä on lehdistöllemme osoitus Toukon epäonnistumisesta ja vihreiden kriisistä. Täytyy myöntää, ettei tämä oikein avaudu minulle. Itse asiassa ristiriita uutisoinnin ja todellisuuden välillä vaikuttaa niin suurelta, että lienee paikallaan vähän spekuloida niitä syitä miksi tämä uutisointi on jo pidempään ollut tällaista.

Ensimmäinen syy saattaa liittyä tähän jo Koiviston aikoinaan lanseeraamaan sopuli-ilmiöön. Lehdistössä naapurin juttujen kopioiminen ja uudelleenkirjoittaminen vaikuttaa aika yleiseltä. Taustalla siis joiltain osin voi olla puhdas laiskuus. Mutta tällaisessa tapauksessa sisältö on sen verran ongelmallista, että pelkkä laiskuus ei riitä selittämään näitä juttuja, sillä jo perustason lehtimiehenkin pitäisi havaita, ettei uutisointi tässä yhteydessä ole ollut erityisen objektiivista tai laadukasta.

Toinen mahdollinen syy on puhdas ammattitaidottomuus. Yksittäinen toimittaja voi huolimattomuuttaan tarkastella yksittäistä puoluetta selkeästi erilaisin kriteerein kuin muita. Mutta tämän pitäisi näkyä vain yksittäisinä uutisina, ei jatkuvana uutisvyörynä jossa rummutetaan samaa asiaa.

Ikävin vaihtoehto on, että kyseessä olisi tietoinen yritys heikentää vihreiden ja demareiden asemaa. Poliittisten toimittajien ja päätoimittajien joukko koostuu pääosin väestä jonka puolueuskollisuus kohdistuu aivan muualle kuin vihreisiin eikä demaritkaan poliittisten toimittajien suosikkipuolue enää taida olla. Olisi sangen epätoivottavaa, että lehdistömme politisoisi uutisointiaan tällä tavalla, joten toivotaan, ettei tästä ole kyse, että kyse on tavallista pahemmasta epäpätevyydestä ja sitä täydentävästä sopuli-ilmiöstä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (71 kommenttia)

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Voidaan tietysti myös kysyä, onko Touko sössinyt Niinistön vuosia tehdyn työn ja nosteen. Viiden prosentin jatkuva lasku kertoo jonkun epäonnistuneen pahasti. En ainakaan itse olisi vakuuttunut siitä että lasku pysähtyy tähän. Vuosi puheenjohtajana, jatkuvat älämölöt mediassa, miinus 5 prosenttia laskua, vastuunottokyky nolla, kuten eilen uutisissa nähtiin kun Touko juoksi toimittajia karkuun takatukka lepattaen.

Niinistön eilinen ulostulo neuvomaan Toukoa oli hyvä osoitus siitä, että jotkut ovat saaneet Toukon törttöilyistä tarpeekseen. Niinistö saattoi epäsuorasti kertoa äänestäjille että vihreiltä löytynee parempikin ehdokas puheenjohtajaksi. Emma Karin jääminen rannalle voi olla taustavaikuttajana Niinistön "isällisille neuvoille".

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Aika näyttää. Itse olen optimistinen sen suhteen, että kun Toukolle annetaan mahdollisuus osoittaa mistä hänet on tehty osoittautuu hän kelpo tekijäksi.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Veikkaan että ne seuraavat eduskuntavaalit ovat Toukon näytönpaikka. En usko että vihreät ehtivät vaihtaa Toukoa vaikka kuluva syksy osoittautuisi katastrofiksi. Ainakaan uusi puheenjohtaja ei ehtisi kääntää laivaa.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #4

Viime kunnallisvaaleissa Touko Aalto teki loistavaa tulosta. Varmasti sama tapahtuu myös tulevissa eduskuntavaaleissa. Siksi nyt on niin paljon hätääntyneitä mustamaalaajia liikenteessä.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä Vastaus kommenttiin #5

Oma oletukseni Toukon mediakohtelusta on, että vihreiden korkeat kannatusluvut vähän pelästyttivät monia josta vahva vastareaktio.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #15

Eli korkeat kannatusluvut myös pelästyttivät Ville Niinistön?
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005817718.html

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä Vastaus kommenttiin #27
Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #34

"Oma oletukseni Toukon mediakohtelusta on, että vihreiden korkeat kannatusluvut vähän pelästyttivät monia josta vahva vastareaktio."

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Kyllä sitä "tietoista yritystä" on ihan omastakin pesästä tullut. Eikä liene yllätys, että blogistin "puolueuskollinen" mediakritiikki jättää tällaisen huomiotta.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005817718.html

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Minä vähän ihmettelin Touko Aallon valintaa vihreiden johtoon? Hän ehti esitellä ajatuksiaan myös täällä Puheenvuorossa, eikä argumentointi ainakaan minua vakuuttanut. Vihreiden kannattajissa lienee paljon nuorehkoa, akateemista porukkaa, jonka voisi kuvitella haluavan vähän perustellumpaa ja näkyvämpää puheenjohtajuutta kuin on nähty. Oheistoiminnat valtaavat uutiset, jos asiat ovat taustalla.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Minusta Aalto on yksi harvoja poliitikkoja, joilta saa selkeitä ja järkeviä vastauksia. Huomaa, että hän on itse ajatellut asiat eikä ole mikään puoluekoneiston papukaija.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Touko kommentoi tosiaan loppujen lopuksi selkeästi, mutta toki aina voi kehittyä lisää.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Touko Aalto on vielä vihreä. Siinä olen blogistin kanssa samaa mieltä, että vuosien myötä hänestä voi tulla ihan punainen, eli kypsä.

En lukenut pitkää kirjoitusta kuin tuon Toukon osan, mutta melko pian huomasin hänen valintansa jälkeen, että väärä henkilö tässä vaiheessa Vihreiden johtoon.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Se jää nähtäväksi. Itse en usko etukäteistuomioiden mielekkyyteen. Toukolla ja muilla kärkiehdokkailla oli kaikilla sama ongelma, eli ainakin minä olisin toivonut heille jokaiselle vaalikauden verran lisää aikaa kypsyä. Mutta puheenjohtajuus kyllä toimii aikamoisena kouluna josta luotan Toukonkin pääsevän kunnialla läpi.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Ka niin. Touko söi nyt eväänsä, mutta uskon hänen vielä tulevaisuudessa (mikäli jatkaa politiikassa) nousevan uudestaan. Aivan varmasti nykyinen pesti auttaa jatkossa, mutta oppiiko Touko?

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #20

Touko söi eväänsä? Siis juhli baarissa ilman paitaa? Samaan aikaan Jemenissä kuolee miehiä, naisia ja lapsia kun liittouma iskee milloin sairaalaan, milloin hääseurueeseen, milloin koulubusiin. Voiko tiedustelu olla näin hukassa? Asioiden tärkeysjärjestys mediassa ainakin on.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä Vastaus kommenttiin #58

Itse odotan kiinnostuksella koska niin media kuin tämä muukin väki herää siihen, että Toukon "hillittömyys" on todella pienten asioiden paisuttelua samalla kun ne suuret asiat usein jäävät kokonaan uutisoimatta - valitettavasti.

Lehdistömme ongelmista ei kuitenkaan pidä vetää sellaista johtopäätöstä, että etsitään sitten sitä "oikeaa" tietoa muualta. Paljon parempi on vaatia lehdistöä ryhdistäytymään. Ja esittää vaatimus aina uudelleen kun sitä tarvitaan.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #59

Nimenomaan. Jos mediassa revitään isoja otsikoita pikkujutuista, ei sille ole mikään oikea vaihtoehto se että etsitään vastapainoksi valemedian "uutisia" asioista joita ei lainkaan tapahtunut.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Käsittääkseni Touko Aallolla on vasemmistotaustaa, mutta puheenjohtajakautensa kommenttien perusteella voidaan puhua viheroikeistosta Toukon kohdalla. Kokoomuksen nuoleskelua ja hallituskiimaa. Hienoa muuten, että vasemmistosta on irronnut tuollainen yhteiskuntaa ja ihmisten reaalielämää tuntematon bilettäjä.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Itse sijoittaisin Toukon nykyään poliittiseen keskustaan, ja riippuen mitä asiaa painotetaan niin himpun siitä oikealle tai vasemmalle.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Totta - toimittajan peililaseissa on yleensä peili siellä sisäpuolella.

Toivetta - vihreiden vaalivoitto.

Vihreiden kannatus kun ei yleensä realisoidu ek-vaaleissa.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Itse asiassa viime aikoina tuota kannatuksen realisoitumatta jäämistä ei juurikaan ole tapahtunut, aiemmin kyllä.

Käyttäjän HeikkiRinnemaa kuva
Heikki Rinnemaa

:)

Niin kauan kuin vihreä liike vastustaa esim. ydinvoimaa, jokien patoamista, turhaa kulutusta, geenimanipulointia, ihmisten jalostamista, niin kauan puoluetta kannattaa äänestää. :)

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Eikös sieltä vihreiden sisältä tukkut juuri puollustava kommentti ydinvoiman puolesta? En muista kuka, mutta tällä viikolla.

Itse asiassa tuo energiamuoto jos kelpaisi myös vihreille tässä "ylimenokaudella", niin se vain lisäisi vihreiden kannatusta ja joet saisivat olla patoamatta. Jokunen vesivoimala voitaisiin tuon ohella jopa purkaa ihan perustellusti.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Vihreiden ydinvoimakanta ei ole kiveen hakattu. Koska ilmaston lämpeneminen sujuu nopeammin kuin pahimmissa kauhuskenaarioissa, korjaavilla toimenpitellä on niin kiiree, että kaikki mikä ei ole fossiilista saa luvan kelvata. Ei aika riitä siihen että odotellaan aurinko- ja tuulivoiman korvaavan fossiilisista luopumisen. Kohta kaikki puoluejohtajat joutuvat olemaan ilman paitaa vapaa-ajallaan.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen Vastaus kommenttiin #19

Ilokseni olen huomannut saman, mutta vasta viime vuosina, tai siis vihreistä osa on huomannut saman.

Ydinvoimahan on oikeasti yksi puhtaimmista ja taloudellisimmista energiamuodoista toistaiseksi. Myöhemmin, kun kaikki kehitty voi olla, ettei myöskään ydinjätteestä koidu kummoisia ongelmia. Voimaloiden riskeihinkin löytyisi varmasti rahaa ympäri maailman jos tahtoa löytyy.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen Vastaus kommenttiin #19

" Koska ilmaston lämpeneminen sujuu nopeammin kuin pahimmissa kauhuskenaarioissa,"
Et sitten vissiin tajua että tällainen jatkuva ilmastoshaiban levittäminen ja ilmastohysterian lietsominen saattaa vähentää kannatusta. Pidät kaikkia teidän porukoitten äänestäjiä tyhminä joita pitää ojentaa ihan koko ajan ja sen ojentamisenkin teette valheilla.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #26

Älähän hupsuttele. Ilmastonmuutos pelottaa, mutta ei tarpeeksi. Ei siitä pääse pistämällä silmät kiinni. Jos juna on ajamassa helvettiin, ei paljon lohduta että matkustamme sentään ensimmäisessä luokassa.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä Vastaus kommenttiin #26

Lehtinen, ilmastonmuutosvarottelu tulee tiedemaailmasta, ei poliittisesta agendasta. Itse pidän viisaimpana kuunnella asiaa tutkivien ehdotonta enemmistöä - ja pidän sitä vain viisautena. Vaihtoehtona kun olisi vetää mielipiteitä hatusta tai baarikeskusteluista.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen Vastaus kommenttiin #35

No ei tule vaan ilmastonmuutospelottelu on täysin poliittisesti ohjattua ja te hyödyllisinä hölmöinä huudatte mukana. Te jopa valehtelette ajaaksenne omaa agendaanne joka on valtaan pääsy keinoja kaihtamatta. Onneksi ihmiset on jo kylläisiä tohon ilmastosuden huutoon.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä Vastaus kommenttiin #47

Et taida erityisesti arvostaa tiedettä ja sen saavutuksia? Tai tietoa ylipäätään.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen Vastaus kommenttiin #48

Teidän kiivas lämpeneminen tapahtuu vain ja ainoastaan mallinnuksissa jotka on karannut kauas todellisuudesta.
Tämä Lamminpään väite on täyttä roskaa.
" Koska ilmaston lämpeneminen sujuu nopeammin kuin pahimmissa kauhuskenaarioissa"
Glopaali lämptila on vaihdellut viimeisen 20v aikana asteen sadasosia, siinäpä sitä nopeutta kerrakseen. Pohjoinen merijää voi paksusti eikä ole katoamassa yhtään mihinkään. Grönlanti kasvattaa jäämassaa kiivaasti, samoin Antarktis.
Ihan pakko kysyä että mitä tieteellisiä lähteitä teillä on väitteidenne tueksi?

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä Vastaus kommenttiin #52

Mm. NASAN lämpötilamittaukset jotka osoittavat väitteesi roskaksi. Jäätiköiden sulamisestakin on raportoitu runsaasti sekä pohjoisen alueen merijään supistumisesta. Eli tuoltakin osin huti. Ilmaston tutkimuksessa tapahtuu paljon muutakin kuin mallien tuijottelua, ja kaikki viittaa siihen, että muutos on tosiaan tapahtumassa.

Käyttäjän Luakso kuva
Anton Laakso Vastaus kommenttiin #52

Oletko Lehtinen koskaan tutustunut mitä tieteelliset lähteet sanovat asiasta?

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #67

Tuskin sitä sellaiset kiinnostaa. Jos tieteelliset tosiasiat ovat ristiriidassa ilmastoänkyrän ideologian kanssa, sen pahempi tosiasioille.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Luin loputkin Kivelän tekstistä. Politiikkahan on kestävyyslaji paitsi julkkispoliitikoille. Käsittääkseni vihreiden noste alkoi Pekka Haaviston ja Tarja Gronbergin aikoina. Ville Niinistö yhdessä muiden pidempään politiikassa olleiden kanssa nosti lopullisesti myös Suomen vihreiden kannatuksen korkealle.

Sitten tuli paljon untuvikkoja ja alkoi laskettelu.

Vihreiden imago kuuluisi olla asiallinen ja ulosanti sen myötä. Viime aikoina persiille läpsimiset, pride, lentokoneseisokki, työmailla riehuminen, etc eivät ole asiallista. Tuollainen karkoittaa niitä uusia kannattajiksi tulleita aivan kuten vaikkapa perussuomalaisissa Hakkaraisen väkisin suutelu tai Arhinmäen räkäkänni mm futiksessa.

Vihreillä on paljon asiallisia ja kokeneita politikkoja jotka tulisi nostaa keulakuviksi. Esimerkiksi Maria Ohisalo on napakymppi tällaiseksi. Maria Ohisalo omaa taidon pysyä poissa ikävistä lööpeistä.

Voin vain kuvitella mikäli Ohisalo olisi Niinistön jälkeen noussut puheenjohtajaksenne. Luulen, että vihreät taistelisivat tosissaan pääministerin pallista tulevissa vaaleissa, etenkin ilman näitä äärireunan ulostuloja.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Aivan! Asiapoliitikko viimeisen päälle!

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Asiapolitikko on juuri oikea sana kuvaamaan Ohisaloa. Heitä on myös monta muuta, mutta puolueidein sisäinen kamppailu ei huomioi tällaista potentiaalia. Valitettavasti. Sama ilmiöhän on joka puolueessa.

Vihreillä on paljon sellaisia poliittisia arvoja joihin iso osa kansalaisista ja etenkin äänestäjistä voi samaistua, mutta puolueen "kellokkaat" ovat jarruna. Nämä kellokkaiden "kuppikunnat" sitten käytännössä toimivat vain jarruna kovin tärkeiden teemojen kohdalla jotka oikeasti koskettavat isoa äänestäjäkunnan pintaa.

Voin heittää yhden esimerkin, johon varmasti yli 90% suomen kansalaisista voi yhtyä. Suomen luonto! En usko juuri kenenkään haluavan pilata ainutlaatuista puhdasta luontoamme. Ei maanviljelijät, metsästäjät, kaupunkilaiset, kalastajat, pyöräilijät, autoilijat,... halua pilata luontoamme. Täytyisi vain saada yhteisymmärrys, eikä vastakkain asettelu.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä Vastaus kommenttiin #23

Ongelma on vain siinä, että useimmilla puolueilla se vihreys on päätöksiä tehdessä silti vain sivuseikka. Ensin tulee aina seikkoja jotka sivuuttavat ympäristön, tällaisia ovat mm työllisyys, jonkun ryhmän edut tai vaikkapa aatteelliset esteet.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Ohisalo oli se ehdokas jota itse äänestin kun puheenjohtajaa valittiin. Tällä kertaa hän lähti haastajan asemasta, eikä kiri ihan riittänyt. Mutta en yllättyisi jos hän nousisi tulevaisuudessa vihreiden johtoon.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

"Ikävin vaihtoehto on, että kyseessä olisi tietoinen yritys heikentää vihreiden ja demareiden asemaa. Poliittisten toimittajien ja päätoimittajien joukko koostuu pääosin väestä jonka puolueuskollisuus kohdistuu aivan muualle kuin vihreisiin eikä demaritkaan poliittisten toimittajien suosikkipuolue enää taida olla."

Mielenkiintoista, että vihreiden edustaja hakee vuorostaan selitystä jopa toimittajien ajojahdista. Laitetaan siis median syyksi vihreiden kannatuksen heikkeneminen. Onhan media ns. neljäs valtiomahti.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Mediakriittisyys on aina tarpeen, mutta mediakriittisyys ei saa tarkoittaa sitä, että tietoa käydään omaksumaan kaikenmoisista huuhaalähteistä.
Mutta tosiaan lue tekstini, osoita virheet tai vaikkapa laske kuinka monta samansisältöistä tekstiä löydät vihreistä ja Aallosta ja tule sitten sanomaan, että uutisointi on kohdallaan.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Touko Aallon visiot koskevat aina tulevaisuutta. Hänellä ei ole näkökulmaa siitä, mitä juuri nyt tulisi tehdä. Hän on loistava visionääri ja teoreetikko, mutta käytäntö on hänelle vieras. Tämän todistaa mm. hänen kuuluisa taannoinen vierailunsa pyllyä läpyttämässä homoklubilla Tukholmassa.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Mistä se todistaa? Ei mistään. Mutta siitä nostettu kohu kyllä kertoo paljon kohisijoiden lapsellisuudesta. Mutta sellaistahan se on: Holkerista muistetaan se, että hän joi kahvia, Urpilaisesta verkkosukat, Stubbista shortsit ja Aallosta paidattomuus.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Aalto ei elä oikein tässä ja nyt, vaan hän elää tulevaisuudessa, joka on 5-10 vuoden päässä. Toisaalta tulevaisuutta ei ole ilman nykytilanteeseen tarttumista!

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #32

Niin, tulevaisuudessa kaikki puoluejohtajat esiintyvät ilman paitaa ainakin vapaa-ajallaan, koska ilmasto lämpenee odotettuakin nopeammin. Jotain tarttis tehdä, joten paita pois.

Käyttäjän JarmoAhonen1 kuva
Jarmo Ahonen

Edellisissä eduskuntavaaleissa vihreiden kannatus oli 8,5%. Mikäli vihreiden kannatus on ensi kevään vaaleissa yli 10%, niin sitä voi pitää vaalivoittona.

Kieltämättä se, että välillä gallupeissa saadaan hyvinkin kovia lukemia, saattaa luoda epärealistisia odotuksia. Pitäähän median päästä revittelemään otsikoilla ja monien vihreitä edustavien poliitikkojen pitää päästä unelmoimaan kansanedustajan asemasta.

Joka tapauksessa >10% kannatus vihreille on selvä vaalivoitto ensi kevään vaaleissa.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Koivulan kommentti meni roskakoriin. Huono käytös ja muiden haukkuminen pilkkanimin ei kuulu blogiini tai sen kommentteihin. Käyttäytykää ihmisiksi.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Itselleni jäi vaikutelma, että Niinistö on valtamedian suosikki, ja PJ Aaltoa yritetään kammeta pois nuijan varresta. Puolueensisäistä nujakointia, jossa PR-osasto on puolensa valinnut.

Järkivihreä Kivelä PJ:ksi, niin voisi itsekin harkita äänestävänsä Vihreitä.
Nykymeiningillä ei ole tarvetta tarveharkinnalle harkinnan tarpeesta.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Sen verran tunnen vihreiden sisäistä toimintaa etten lainkaan usko tähän. Niinistön turhautumisen ymmärrän kun keskustelu ja uutisointi on ollut niinkin laatudonta kuin nyt on ollut - monestakin syystä. Sen sijaan valtataistelua tai puheenjohtajan kampeamista en tosiaankaan usko tapahtuneen.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Kiitos Marko sisäpiiritiedosta. Oma kuva on muodostunut vain median kautta.

Median harjoittama epätasapainoinen PJ Aallon ja Niinistön kohtelu yllättää. Tunnetusti Vihreillä on hyvät välit valtamedian kanssa, joten siltä kannalta katsoen olisi jonkinlaista aihetta valtapeliepäilyyn. Mikäli aihetta ei ole, syy lienee jossakin muualla.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Puheenjohtaja Aallon elostelut ja tarve näyttää mielihaluistaan suurelle yleisölle antaa huonoa esimerkkiä ja mielikuvaa myös meidän lapsille ja nuorille. Aikuisten elämää vain itselleen, kun pitäisi olla esimerkillinen ja vaalia hyviä perhearvoja. Liian moni lapsi ja nuori on huostaanotettu jo muutenkin. Vihreät ovat kuin muinainen Rooma, joka sortui siihen, kun vallanpitäjät tekivät sitä, mikä oli helppoa ja mukavaa ja alkoivat elää elämäänsä omien mielihalujensa tyydyttämiseksi.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Elostelut, no miten vain. Itse olen enemmän huolissani pääministerimme tavasta puhua muunneltua totuutta - moisen tavan arkipäiväistyminen politiikan huipulla on huolestuttavaa.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Elosteluista puheen ollen: se taisi olla jonkun muun puoleen johtaja joka on pettänyt vaimoaan vuosikaudet ja tehnyt lehtolapsenkin hänen kanssaan, mistä vaimo sai tietää Facebookin kautta. Missä viipyy moralisointi?

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Kivelä: "...ja neljän ministerin puolue, Sininen tulevaisuus..."

Mitä? Onko Soini jo eronnut?

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Olisikin, mutta taitaa olla turha toivo. Mutta korjataan.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Olipas raikasta lukea miten vihreä sormi osoittaa peiliä kun naama on väärä, yleensä tätä on totuttu kuulemaan aivan toisesta suunnasta.

Gallupien trendi on ollut tasaisen laskeva ja tilanteen esittäminen jonkinlaisena voittona on aika läpinäkyvää. Jos trendi jatkuu, puolue voi vielä pudota vassareiden ja persujenkin taakse. Viime päivien reaktiot puolueen sisältä osoittavat, että tämä kyllä ymmärretään.

Touko Aalto on yllättänyt minut positiivisesti huonoudellaan, vihreiden pj-vaalin jälkeen pelkäsin paljon parempaa ja harmittelin kun Emma Karia ei valittu romahduttamaan kannatusta. Onneksi pelkoni oli turha. Touko luikkimassa toimittajaryppään ja kameroiden alta selittäen jotain ilmastonmuutoksesta piirtyy varmasti monen verkkokalvoille pitkäksi aikaa. Lisäbonukset Villelle, joka ei malta olla omaamatta mielipidettä tässäkin asiassa.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Vihreiden kannatuksen laskua ennätyslukemista en mitenkään kiistä. Sen sijaan tuon sen esille, että kannatuslaskusta huolimatta vihreät ovat kannatustaan tällä vaalikaudella merkittävästi parantanut puolue, eikä suinkaan se puoluekentän kriisipuolue millaisena sitä on esitetty. Pidän kokolailla mielenkiintoisena sitä, että median antama kuva pitää Toukoa sinä huonona ja epäonnistuneena puoluejohtajana, ei Sipilää, Terhoa tai vaikkapa Halla-ahoa.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Vihreiden kannatusnousu "gallupeissa" osui edellisen puheenjohtajan aikaan, nykyisen aikana lasku on ollut merkittävä ja trendi näyttää ainakin toistaiseksi jatkuvan. Tämä yhdistettynä pariin julkisuudessa esiintyneeseen hölmöilyyn, minusta olisi kummallista jos Aallon osaamista ei kyseenalaistettaisi.

Sipilä, Terho ja Halla-aho ovat aivan varmasti saaneet kukin osansa negatiivisesta julkisuudesta. Toisaalta Aallon tempaukset ovat olleet sitä luokkaa, että nämä kolme tuskin juuri sellaiseen sortuisivat vaikka tahoillaan hölmöilevät asia- tai "asia"kysymyksissä.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #51

Se oli muuten Halla-aho joka petti vaimoaan vuosikaudet ja teki lehtolapsen, mistä vaimo sai tietää Facebookin kautta. Valitettavasti Halla-ahon asiaosaaminen on hänen moraaliaankin alhaisemmalla tasolla. Aika pientä tuohon verrattuna on että joku ottaa baarissa paidan pois.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #56

Lapsi on täysin perheen oma asia ja sen käyttäminen poliittisena lyömäaseena sekä lapsen nimittely on lähinnä törkeää. Niin vähän kuin H-ata komppaankin, joku raja tuossa whataboutismissakin.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #61

Onko lehtolapsi nimittelyä? Okei, eihän se niin kaunistelevalta kuulosta kuin englanninkielinen vastine love child, joka tosin on sikäli hassu, että se viittaa siihen että avioliitossa syntyvät lapset eivät syntyisi rakkaudesta. AU-lapsi taas kuulostaa hassun viralliselta, vähän niin kuin EU-parlamentaarikko. En minä tätä asiaa lyömäaseena käytä, mutta yritän vain muistuttaa kaikkia sormi pystyssä moraalia saarnaavia siitä tosiasiasta, että on ehkä sittenkin pienempi juttu olla ilman paitaa baarissa kuin ilman housuja ja kumeja vieraissa.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä Vastaus kommenttiin #51

Tero on noista ainut joka ei ole tiettävästi sortunut pahempaankin. Mutta Jannen viesti osoittaa, että poliittinen muisti on todellakin lyhyt.

Käyttäjän Luakso kuva
Anton Laakso Vastaus kommenttiin #51

"Toisaalta Aallon tempaukset ovat olleet sitä luokkaa, että nämä kolme tuskin juuri sellaiseen sortuisivat"

Mitähän nämä "sitä luokkaa" olevat tempaukset ovat olleet?

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Kivelä kiertää (ja kieltää) oman väen kritiikin, vaikka vihreiden ulkopuoliselle väestönosalle se aukeaa varsin helposti:
"Syksy on ollut raskasta aikaa myös Jyväskylän King Kongille, eli vihreiden puheenjohtajalle Touko Aallolle, joka on Alman tuoreen kyselyn mukaan Suomen toiseksi epäsuosituin puoluejohtaja. Auts!

Vain sinisten Sampo Terho on Aaltoa epäsuositumpi, mitä ei voi pitää meriittinä, koska sinisille käy ensi kevään eduskuntavaaleissa todennäköisesti vähän samalla tavalla kuin King Kongille. Jos joku ei tiedä, niin King Kongille ei käynyt hyvin.

Ylen kannatusmittauksen mukaan vihreiden kannatuksesta on sulanut vuodessa 5,2 prosenttiyksikköä, mikä pakotti vihreiden entisen puheenjohtajan Ville Niinistön ulos korrektiuden kolostaan.

- Ei se minullakaan aluksi ollut ruusuilla tanssimista, vaan kesti aikansa, mutta pikkuhiljaa Toukon pitäisi saada jo tuloksia, sillä ihmisten vihreisiin kohdistamiin odotuksiin ja luottamukseen pitää pystyä vastaamaan, Niinistö evästi seuraajaansa.

Niinistö viittasi (IS 6.9.) myös Aallon kuuluisaan läpsyttelyepisodiin tukholmalaisella King Kong -homoklubilla ja tokaisi, että Aallon pitäisi ryhdistäytyä ja alkaa itse johtaa sitä keskustelua, miten vihreistä puhutaan.

Niinistön puheenvuoron voi nähdä joko tervetulleena herättelynä tai omiin muroihin kusemisena, mutta Aallon auktoriteettia entisen isännän ripitys ei ainakaan lisännyt."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/20180907220118...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä Vastaus kommenttiin #68

Sotket hieman asioita. Toki Touko on saanut kritiikkiä, mutta se on ollut kohtalaisen ymmärtävää ja anteeksiantavaa. Muutama on ottanut tosissaan median rummustuksen eikä ole huomannut, että Toukon suhteen on tehty tikusta asiaa. Jos Toukon suuret epäonnistumiset ovat valokuva homoklubilta sekä sen puolustaminen, että joku myöhästyttää lentokoneen lähtöä joillain minuuteilla ihmisoikeuksien nimissä niin hätä ei todellakaan ole suuri. Itse asiassa yksikään noista Toukon toilailuista ei ole edes murto-osaltaan yhtä isoja ja merkittäviä kuin vaikkapa keskustan ja kokoomuksen katteettomat koulutuslupausposeeraukset. Mutta ymmärrän kyllä, että vihreiden vastustajat haluavat puhua noista kun mitään isompaakan ei ole käsillä.

Toukon etsikkoaika ei ole vielä ohitse, määräävä hetki hänen puheenjohtajakaudella on seuraavat eduskuntavaalit. Hänellä on vielä hyvin aikaa terävöittää imagoaan ja saada keskustelu suunnattua oikeisiin asioihin.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #69

Eipä tässä enää kannata muuta kuin siteerata omaa kommenttiani kaksi:
"Kyllä sitä "tietoista yritystä" on ihan omastakin pesästä tullut. Eikä liene yllätys, että blogistin "puolueuskollinen" mediakritiikki jättää tällaisen huomiotta.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005817718.html"

Täältä tähän.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Onnettominta tässä on se, miten huonosti vihreitten kriisiviestintä toimii. Oli ikävä katsella televisiosta Aallon loittonevaa selkää, kun hän olisi voinut vastata toimittajille vaikkapa näin: "Eihän nämä tuoreet kannatusluvut tietystikään hyvät ole, mutta vaaleihin on vielä aikaa ja gallupit ovat aikaisemminkin olleet väärässä - kysykää vaikka Timo Soinilta. Meillä on koko syksy aikaa terästää sanomaamme ja tuoda paremmin esiin vaihtoehtomme hallituksen politiikalle, joka riistää opiskelijoita, pienipalkkaisia yksinhuoltajatyöläisiä sekä työttömiä. Uskonkin, että vaalituloksemme yllättää vielä monet. Ja mitä tulee "kohukuviin" minusta ruotsalaisessa homodiskossa, niin aion jatkossakin toimia ja elää - sekä työssäni että siviilissä - niin, että seksuaalisten vähemmistöjen asema paranee joka puolella maailmaa. Tietysti on harmi, että yksi illanvietto on vienyt fokuksen pois politiikan ja erityisesti vihreiden muista tärkeistä asioista. Vaan nyt alkaa kyselytunti ja minun pitää mennä sinne kysymään juuri yhdestä näistä tärkeistä asioista, eli ilmastonmuutoksesta."

Tuohon olisi hitaastikin - kuten Aallolla on tapana - puhuen mennyt noin 54 sekuntia.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/20180907220118...

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Parannettavaa toki on. Jollei puolueen sisällä ole jo sitä harkittu, niin viimeistään nyt olisi paikallaan palkata jonkinasteinen mediavalmentaja Toukolle.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

"Mutta vihreiden kannatus on yhä yli neljä prosenttiyksikköä suurempi kuin mitä puolueella on koskaan ollut eduskuntavaaleissa."

Pidät tässä varmasti vertailukelpoisena galluppien kannatuksia vaali-tuloksien kanssa ja unohdat että Vihreillä se "kannatus" ei tahdo realisoitua.

"Poliittisten toimittajien ja päätoimittajien joukko koostuu pääosin väestä jonka puolueuskollisuus kohdistuu aivan muualle kuin vihreisiin..."

Millään muulla puolueella ei ole niin yliedustettu osuus kannatukseensa nähtynä toimittajissa kuin Vihreillä. Vähän sama kuvio kuin vihervasemmistolla yliopistoissa.

https://yle.fi/uutiset/3-6225996

Tampereen yliopistossa journalistiikan ja viestinnän opiskelijoista Vihreitä kannatti 47,7 prosenttia.

http://paalijarvi.fi/b/koulutuksen_yhteys_yo-opisk...

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Itse asiassa vihreiden kannatus on realisoitunut jo jonkin aikaa. Joskus reilu vuosikymmen sitten viittaamasi tilanne piti hyvin paikkansa, mutta sen jälkeen galluppien tekijät ovat saaneet viritettyä kertoimiaan sillä tavoin, ettei enää merkittäviä virheitä ole syntynyt.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset