Hallituskriisiä pukkaa
Halla-ahon sekä hänen varapuheenjohtajakolmikkonsa valinta merkitsi väistämättä yhden ajanjakson päättymistä ja uuden alkamista perussuomalaisissa. Nuivien totaalinen voitto muuttaa perussuomalaisia ja heidän politiikkaansa väistämättä, sillä perussuomalaisten oppositiosta on nyt tullut puolueen hallitseva voima. Nuivuus on jatkossa puolueen päälinja ja soinilainen tasapainottelu nuivuuden ja poliittisen salonkikelpoisuuden välillä jää historiaan. Tietyllä tavalla valinta on jopa askel kohti rehellisempää politiikkaa, vaikkakin tämä politiikka on kovin monelle suomalaiselle, myös minulle, sangen vastemielistä.
Valinnan jälkeen iso kysymys onkin, miten keskusta ja kokoomus suhtautuu perussuomalaisten linjanmuutokseen? Onko se asia joka pakottaisi joko hajoittamaan hallituksen tai ainakin vaihtamaan perussuomalaiset RKP & KD kaksikkoon? Nämä puolueet toki päättävät asian sisäisesti, mutta itse toivon muutosta hallituskokoonpanossa tai mielummin jopa uusia vaaleja. Eli hallituskriisiä. Toivomukseni perustuu arvopohjaani jonka mukaan hallitus ei ole tähänkään saakka ollut hyvä hallitus ja uuden perussuomalaisen puolueen toimiessa siinä on luvassa vain entistä huonompaa politiikkaa.
Keskustan tilanne on oikeastaan aika selkeä. Sen kannattaa yrittää pitää hallitusta koossa miltei millä hinnalla hyvänsä. Hallituksen hajotessa tässä vaiheessa vesittyisi keskustan suuri tavoite, eli maakuntauudistus. Samalla keskusta joutuisi tilanteeseen jossa sen uskottavuus olisi heikoilla mm epäonnistuneiden hankkeiden takia sekä muutaman taustalla muhineen kohun takia. Eikä keskustalle välttämättä ole erityisen suuria ongelmia toimia yhdessä edes selkeästi rasististen toimijoiden kanssa. Luulenkin, että Sipilä ennemmin myy mummonsa kuin hajoittaa hallituksen vapaaehtoisesti – mutta toki voi olla niinkin, että hänestä lopultakin löytyy myös sellaisia periaatteita joista hän ei suostu luopumaan vallanhimonsa nimissä.
Kokoomus on hankalassa tilanteessa. Jo nyt on puolueesta noussut varteenotettavia vaatimuksia hallitusyhteistyön purkamisesta. Kysymys kuuluukin, ovatko nämä merkkejä kokoomuksen kentän näkemyksistä vaiko yksittäisiä ääniä korvessa? Toinen merkittävä kysymys on, että mikä on kokoomuksen kokonaisetu. Hallituksessa pysymisen puolesta puhuu valinnanvapauden aikaansaaminen sote-uudistuksessa. Riittääkö se kun oikeastaan kaikki muut seikat puhuvat sen puolesta, että kokoomuksen kannattaisi käynnistää uusiin vaaleihin johtava tapahtumaketju. En usko, että edes kokoomuslaiset itse tietävät mihin lopputulokseen puoluehallitus ja eduskuntaryhmä päätyvät. Kokoomuksella olisi kuitenkin muita puolueita enemmän taloudellisia voimavaroja sekä juuri nyt se on suosituin puolue, joten sisäisen riidan tai kriisin sijaan sen ehkä kannattaisi pyrkiä vaalien kautta takaisin pääministeripuolueeksi.
Perussuomalaisten halukkuus tai into jatkaa hallituksessa ei välttämättä sekään ole niin suurta kuin jotkut kenties kuvittelevat. Puolueen kannatus on romahtanut ja hallituksessa sen saavutukset ovat kovin vähäisiä. Varmasti monen perussuomalaisen mielissä opposition kautta uuteen nousuun tähtäävä politiikka tuntuisi parhaalta vaihtoehdolta – varsinkin kun nykykannatuksella puolet edustajista voisi sanoa ”hei hei!” kansanedustajan palkkioille. Samalla toki pelko oman paikkansa puolesta voi lisätä halua roikkua hallituksessa hinnalla millä tahansa. Jälkimmäinen pelko ei kuitenkaan koske Halla-ahoa ja hänen varapuheenjohtajiaan jotka ovat maineensa huipulla. Kyse onkin siitä mitä hän todella haluaa? Itse luulen, ettei hallituspaikka ole Halla-aholle niin tärkeä – hän saattaa olla halukas uhraamaan sen vaikkapa vain sen takia, että voi näyttää periaatteellista tiukkuuttaan. Tai sen takia, ettei vain halua pelata keskustan ja kokoomuksen pelejä näiden ehdoilla. Ja tietenkin myös sen takia, ettei hallituksessa pysyminen välttämättä ole perussuomalaisten kannatuksen kannalta mielekästä.
Onkin luultavaa, että vain keskustassa on vahvaa halua pitää hallitus koossa, muille se ei ole niin tärkeää ja tämä saattaa johtaa hallituksen kaatumiseen.
Entä oppositio. Vihreät varmasti hyötyvät sekä nuivien voitosta, sillä vihreät ovat voimakkain vastavoima tuolle politiikalle, mutta vihreät ovat demareiden heikkouden takia myös uskottavin oppositiovoima ylipäätään. Tämä nostanee vihreiden kannatusta entisestään. Demareille tämä on uusi etsikkoaika, mutta jotenkin epäilen, ettei Rinne saa tartutua tähänkään tilanteeseen. Joten pian alkavat puheet uuden puheenjohtajan valitsemisesta Rinteen sijalle. RKP ja KD ovat jo ennättäneet ilmoittelemaan, että ovat halukkaita keskustelemaan hallituspaikasta, mutta näiden avulla syntyvä hallitus olisi niin heikko, että veikkaan kokoomuksen mielummin hakevan uusia vaaleja kuin tynkähallitusta. Mutta tämä jää nähtäväksi.
Joka tapauksessa elämme mielenkiintoisia aikoja.
Kokoomuksessa valtaa käyttää Petteri Orpon taustalla Sauli Niinistö-Jan Vapaavuori-akseli, varsinkin nyt Vapaavuoren kuntavaaleissa saaman äänivyöryn jälkeen. Alexander Stubb on ollut toistaiseksi yllättävän hiljaa. 18 maakunnasta ja valinnanvapaudesta sovittiin Stubbin ja Juha Sipilän öisissä neuvotteluissa 6-7.11.2015, kun Sipilä oli ensin uhannut hallituksen hajottamisella.
Jos kokoomus hyväksyy Halla-ahon, vuoto vihreisiin ja demareihin voi olla massiivista. Orpon selkäranka joutuu kovaan testiin.
Ilmoita asiaton viesti
Orpon johtajankyvyt ovat nyt koetuksella, hänen selkärankansa lisäksi. Vapaavuori tuskin perääntyy ja veikkaan että hallitusyhteistyötä vastustavia isoja nimiä ilmaantuu vielä muutama lisää.
Ilmoita asiaton viesti
Soini sai mitä tilasi. Itsehän se tämän käenpojan pesäänsä päästi. Kyyninen opportunismi kostautui: työväenpuolueesta ilman sosialismia tuli äärioikeistolainen puolue ilman moraalia.
Ilmoita asiaton viesti
Soini otti tietoisen riskin ja riski toteutui hänen väistyessään sivuun. On vaikeaa sanoa, että kuinka paljon häntä käänne harmittaa.
Ilmoita asiaton viesti
Vissiin aika paljon kun siltä ei herunut mitään kommenttia vaalin jälkeen. Taisi olla ensimmäinen kerta kun Soini jäi sanattomaksi. Halla-aho sanoi moneen kertaan olevansa sanaton, mutta Soini oli oikeasti.
Ilmoita asiaton viesti
Voi hyvin olla, sillä tulos oli aika täydellinen soinin-linjasta luopuminen.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvin perustellut argumentit, ja olen joistain niistä jopa samaa mieltä. Euroopan nykyiset ongelmat eurokriisin, aneemisen ulkopolitiikan ja vielä pakolaiskriisin myötä ovat johtaneet siihen, että nämä keskusta-vasemmistolaiset ja keskusta-oikeistolaiset puolueet ovat rojahtaneet.
Sanottakoon, että PS kokeili tätä keskusta-oikeistolaista linjaa muutamalla höysteellä (kristillisyys, ruotsin kielen asema ja sisäinen turvallisuus) maustettuna. Ei se oikein kannattanut.
Samasta tyhjäksi käyvästä kattilasta ammentavat myös keskusta ja demarit. Poliittinen keskusta hakeutuu laidoille (vasemmalle: Podemos, Syriza ja Ranskassa Jean-Luc Mélenchon – tai oikealle).
Eurooppalainen anemia koskee myös Suomea (EU:n hampaattomuus ulkopolitiikassa, euro ja pakolaiskriisi) täydellä teholla. Suomella tuskin on hirveän paljon sanavaltaa mainituista kahdessa ensimmäisessä ongelmakohdassa. Joko ne otetaan niin, miten ne annetaan (esim. Kreikassa jo yli 10 eläkeleikkausta eurokriisin alusta alkaen) – eikä vaihtoehtoja ole – tai tietysti tästä eroaminen.
En silti oikein sulata ajatusta, etteivätkö Halla-aho ja Huhtasaari olisi ”salonkikelpoisia”. Salonkikelpoisuus nimittäin ei tarkoita sitä, että pitäisi olla samaa mieltä (ajatustapa, jota liberaaliryhmä ALDE:n puheenjohtaja Verhofstadt edellyttää).
Ilmoita asiaton viesti
Itse nostaisin keskiöön kyvyttömyyden sopeutua yhteiskunnallisesti teknologiseen muutokseen ja sen vaikutuksiin mm työmarkkinoilla. Ongelmat ovat kuitenkin sen verran monisyisiä, ettei niiden ”vastustaminen” tai niistä puhuminen oikein toimi populistisen politiikan ytimenä.
Mitä salonkikelpoisuuteen tulee, niin se on aina ulkoa tulevaa määrittelyä, eli esimerkiksi perussuomalaisten salonkikelpoisuus määräytyy heidän mahdollisten yhteistyökumppaneidensa toimesta. Samanmielisyyttä siihen harvoin vaaditaan, mutta ajatusmaailmojen tulisi olla edes yhteistyön vaatimalla tasolla riittävän lähellä toisiaan.
Ilmoita asiaton viesti
En nyt kummemmin politiikkaa seuraa, mutta kovin tyypillisenä suomalaisena kirjoitteluna näen kommentit Halla-ahosta.
Arvostellaan, ennen kuin hän on yhtään päätöstä puolueen puheenjohtajana tehnyt.
Pitäisikö kenties katsoa, mitä hän puheenjohtajana tekee, ennenkuin lopullisia arviointeja tehdään? Monesti puheet ja teot eivät elävässä elämässä kohtaa-
Ilmoita asiaton viesti
Hän on kuitenkin tuonnut lukemattomia kertoja arvomaailmansa esille, samoin kuin hänen varapuheenjohtajansa. Ja tämä arvomaailma on sellainen, ettei sen levittäminen tai toteuttaminen ole nähdäkseni lainkaan hyväksi Suomelle. Tällaisessa tilanteessa pidän hyvin perusteltuna sitä, ettei yhteistyötä tehdä. Jos hänen arvomaailmansa on ollut pelkkää sananhelinää, niin silloin mies olisi niin epärehellinen etten silloinkaan pitäisi yhteistyötä suositeltavana – tosin uskon Halla-ahon aidosti kannattavan niitä asioita joista hän on kirjoitellut jo pitkään.
Ilmoita asiaton viesti
”Monesti puheet ja teot eivät elävässä elämässä kohtaa”
Siinä tapauksessa häntä voi joko kritisoida sen perusteella mitä hän on puhunut tai sitten sen perusteella, ettei hän pidä sanojaan tai osoittautuu takinkääntäjäksi.
Kritiikin paikka siis joka tapauksessa.
Ilmoita asiaton viesti
”Siinä tapauksessa häntä voi joko kritisoida sen perusteella mitä hän on puhunut tai sitten sen perusteella, ettei hän pidä sanojaan tai osoittautuu takinkääntäjäksi.
Kritiikin paikka siis joka tapauksessa”
Maalaisjärjen mukaan tuo kommentti tarkoittaa, että Halla-ahoa pitää kritisoida tekee hän mitä tahansa.
Minun ajatusmaailmassa arvostelu tehdään sitten kun nähdään toimia joita arvostella. Joko myönteisesti tai kielteisesti.
En pidä Halla-ahon kommenteista, ja kansanedustaja/eu-edustaja Halla-ahoa voidaan kyllä arvostella. Sensijaan oikeastaan kukaan ei ole nähnyt Halla-ahoa puheenjohtajan toimessaan, eli siinä asiassa arvostelut perustuvat olettamuksiin ja luuloihin. Halla-aho voi aivan hyvin olla juuri sellainen kuin kriitikot olettavat, mutta varmuutta siitä ei taida oikeasti kenelläkään tuosta olla. Ainakaan vielö.
Ilmoita asiaton viesti
Oletko siis sitä mieltä, ettei poliitikon esille tuomaa arvomaailmaa pidä arvioida kun pohditaan kenen kanssa voidaan tehdä yhteistyötä ja keiden kanssa ei? Eli esimerkiksi jyrkän linjan oikeistolaisen tulisi tehdä yhteistyötä tiukan vasemmistolaisen kanssa, jos tämä vasemmistolainen on puheenjohtajana uusi. Vaikka tämä olisi kuinka puhunut kapitalismin ikeestä yms? Puolueiden erot ovat pohjimiltaan aatteellisia ja ainakin minun mielestäni juuri arvomaailmaerot ovat varsin keskeisessä osassa siinä kuinka mielekästä yhteistyö eri tahojen välillä on.
Ilmoita asiaton viesti