*

Järjen käyttö on sallittua Vihreisiin päin kallellaan olevia kommentteja yhteiskuntaamme

Koulutuksesta ja syrjäytymisestä

Olen jonkin verran seurannut sitä keskustelua ja niitä ehdotuksia joilla yritetään parantaa mm poikien koulumenestystä sekä ehkäistä syrjäytymistä. Turhan usein vaikutelmaksi näistä jää se, etteivät kyseiset ihmiset täysin ymmärrä mistä he puhuvat. Ettei heidän kokemuspiiriin kuulu ne kodit, joissa kasvavat tulevat syrjäytyjät. Olisikin tärkeää, ettei syrjäytymisen ehkäisy jää pelkästään sellaisten ihmisten varaan, joille syrjäytymisen riski on vain teoreettinen malli. Hyväntahtoisten hyvistä kodeista tulevien ihmisten varaan.

Kuulun niihin, joilla oli epäonni syntyä väärään perheeseen, sillä kohtalonani oli kasvaa oloissa joissa alkoholi oli aina tärkeämpi kuin lapset. Lapsuuden muistoihini kuuluu muun muassa se, että kun tulen viikonlopun vietosta isäni luota katsovat kerrostalon muut lapset minua silmät suurina ja kysyvät ”etkö olekkaan kuollut?”, sillä talossa oli suruliputus päällä koska äitini oli alkoholin avustuksella nähnyt näkyjä että minut olisi tapettu. Muistan myös yhä miltä tuntuu kun kauhusta vikisevä äitini haki 12-vuotiaan pojan selän takaa turvaa viinapiruilta. Viinasta sekaisin olevien aikuisten keskinäinen väkivalta sekä lukemattomat petetyt lupaukset kuuluvat yhtä lailla lapsuuteeni. Minulla on velipuoli, joka vietti suurimman osan lapsuuttaan lastenkodissa ja olemme varsin yksimielisiä siitä, että hän oli meistä se onnekkaampi, sillä hän pääsi tuosta hullunmyllystä pois ajoissa. Samaa ei voi sanoa sisarpuolestani, joka joutuu maksamaan varsin kovaa hintaa siitä, että äitini ei malttanut vähentää juomistaan häntä odottaessaan.  

Mutta miten tämä liittyy koulutukseen ja syrjäytymiseen?

Käytännössä koko lapsuuteni oli varsin rikkinäinen. Reagoin siihen muuttumalla aremmaksi ja jossain määrin sulkeutuneeksi, josta seurasi se, että minusta tuli se helppo kiusaamisen ja eristämisen kohde. Ja tähän vastasin eristäytymällä itse lisää ja pakenemalla kirjallisuuden tarjoamiin maailmoihin. Varsin suuren osan lapsuuttani olin joko lukemassa tai kävelemässä yksin metsässä.

Tuossa tilanteessa koulunkäynnillä ei yksinkertaisesti ollut merkitystä, sillä kotonani ei milloinkaan oltu kiinnostuneita koulunkäynnistäni tai ylipäätään tuotu esille mitään arvoja koulutukselle. Toki itse kävin koulussa varsin tunnollisesti, sillä jopa yksin ja kiusattuna koin oloni helpommaksi sielä kuin kotona. Mutta tuo oli kylläkin läsnäoloa, ei opiskelua. En tehnyt läksyjä enkä kuunnellut tunnilla vaan uppouduin omiin mielikuvutusmaailmoihini. Ja tämä luonnollisesti näkyi opiskelutuloksissa.

Aikani mukana rämmittyäni aloin vähän petrata, mutta silloin tulivat aiemmat valintani sekä kielten opettajien nihkeys kompastuskivikseni, sillä olin valinnut suppeat kielten ryhmät ja ilmaistuani halukkuuteni vaihtaa ylemmälle tasoryhmälle (suppeat tasoryhmät sulkivat tuolloin tien muualle kuin ammattikouluun) sain opettajilta aika selkeät tyrmäykset ajatukselle. Tästä seurasi se, että päädyin aikaa myöten ammattikouluun, jossa lopulta valmistuin sähköasentajaksi luokan parhaimmistoon papereiden perusteella kuuluen vaikka vastasinkin turhan usein kokeissa täysin oikein täysin vääriin kysymyksiin.  

Myös seuraava askel opinnoissani johtui pitkälti eristäytymisestäni ja kotioloistani. Ymmärsin nimittäin intin aikana entistä selvemmin, että elämäni oli umpikujassa. Päätin tehdä asialle jotain, joten eräällä lomallani hankin itselleni opiskelupaikan Helsingin teknillisessä oppilaitoksessa (nykyinen Metropolia) ja muutin pian intin jälkeen Helsinkiin. Näin jälkeenpäin ajatellen suurin motivaatio oli pikemminkin paeta entisestä elämästäni jonnekkin aivan muualle kuin Kotkaan, ei opiskelu. Päätös sinänsä oli oikea, sillä en usko, että olisin koskaan päässyt jaloilleni silloisessa kotikaupungissani. Tosin näinkin kesti vielä pitkään ennen kun olin oikeasti toipunut lapsuudestani ja saatoin kunnolla paneutua asiohin joista olin oikeasti kiinnostunut.

Kun puhutaan periytyvästä työttömyydestä ja syrjäytymisestä, on kuvio usein ylläkuvatun kantainen, paitsi sitä käännettä parempaan ei usein koskaan tapahdu. Lapsella ei välttämättä ole missään vaiheessa turvallista paikkaa vaan elämä on pelkkää selvitymistä. Jaksamista vielä yhden ja taas yhden päivän yli. Jos opiskelua ei kannusteta, eikä muutakaan apua tarjota, muuttuu lapsen tai nuoren elämä pelkäksi olemiseksi. Vailla voimia tai tahtoa mihinkään ja vailla päämäärää jonka saavuttamiseen voisi uskoa.

Suoraan sanottuna näen punaista kun puhutaan, että yhteiskunnassamme kaikilla on samanlaiset mahdollisuudet menestyä. Liian monet lapset joutuvat kokemaan samaa tai jopa rankempaa kuin minä. Näillä lapsilla menestymisen mahdollisuudet ovat kokolailla toiset kuin tavallisesta tai hyvistä akateemisista perheistä tulevilla lapsilla – sukupuolesta riippumatta. Jos lapsuuden kokemuksiin kuuluu toivottomuus toiveikkuuden sijaan, jos lapsuuden oppeihin kuuluu ruokakauppaan tehdyn maksusitoumuksen haku sossusta kesätyön sijaan on lapsella varsin huonot mahdollisuudet pärjätä edes kohtalaisesti puhumattakaan menestyä.

Monille meistä lapsuus on katastrofi, täysin hukkaanheitettyä aikaa. Monet kykenisivät parempaan, jos löytyisi joku joka tukee ja kannustaa. Joku joka opettaa koulutuksen merkityksen ja valaa rikkinäiseen lapseen uskoa, että hänkin voi nousta jaloilleen. Kertoo, ettei lapsi ole tuomittu toistamaan vanhempiensa virheitä ja heikkouksia.

Ainakaan itselleni kyse ei ollut siitä, etteikö köyhyydestä voisi nousta, kyse oli siitä, että tuhoutuneesta lapsuudesta nouseminen on monin verroin vaikeampaa. Kyse ei ainakaan osaltani yleensä ollut rahasta vaikka köyhässä ja ajoittain sossun varassa eläneessä perheessa kasvoinkin. Siksi protestoin kun puhutaan köyhyydestä kuin se olisi syrjäytymisen synonyymi. Toki eräiden tahojen haaveilut maksullisesta yliopistosta tms saattavat tehdä tuosta rahasta entistä tärkeämmän tekijän.

Osa meistä kuitenkin  nousee jaloilleen. Usein se vie vain paljon enemmän aikaa kuin perinteisen koulutusputken läpikäyneet. Olisikin syrjäytymisen ehkäisyn ja näiden ihmisten tulevaisuuden kannalta tärkeää, että elinikäistä oppimista ja sen mahdollisuuksia pidettäisiin entistä tärkeämpinä. Ja että näitä mahdollisuuksia rakennettaisiin entistä paremmin kaikille koulutusportaille ja kaikenlaisissa tilanteissa elämäänsä eläville. Samalla toivoisin, että lakattaisiin kuvittelemasta että on yksi ja oikea tie rakentaa elämää ja että siihen liittyvien askelten täytyisi tapahtua tiettyinä ikävuosina.  Esimerkiksi yksi tällainen parannus voisi olla mahdollisuus suorittaa tutkinto avoimessa yliopistossa. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Huono-osaisuudessa ja syrjäytymisessäkin on erilaisia tasoja. Kaikkein huonoimmassa asemassa olevien tukeminen on erittäin tärkeää, mutta silti syrjäytymisen torjuminen on tärkeää myös niiden kohdalla, joilla on huomattavasti paremmat lähtökohdat tai syrjätyminen ei ole yhtä voimakasta. Keinot ovat usein erilaisia eri tilanteissa. Siksi ei ole myöskään yksittäisiä patenttiratkaisuja ongelmiin.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Totta. Ja niidenkin suhteen joilla lähtökohdat ovat samat on eroja siinä mikä toimi tai apu olisi parhaiten toimiva.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Hyvä blogi, joka tuo selvästi esiin myöskin sen, etteivät kaikki lapset ole tasa-arvoisia, eikä muutenkaan lähtökohdat ole sitä, että kaikista voi tulla mitä vain kunhan itse yrittää. Minäkin olen aina ihmetellyt tätä puolustelua kaikkien ihmisten samoista mahdollisuuksista. Näen siitä myös sinun laillasi punaista...

Jo muinoin Albert Einstein totesi jossakin kirjassaan, että "on monia häntäkin älykkäämpiä ihmisiä, jotka puurtavat mahdollisesti jossakin sokeriviljelmillä, ilman mahdollisuutta muuhun".

Eivät mahdollisuudet ole samoja yksin huonoissa kotioloissa elävillä, tai köyhissä maissa kasvaneilla lapsilla. On myös tunnustettava perintötekijät, joilla on oma merkityksensä. Äidin alkoholin- ja huumeiden käyttö "vammauttaa" myös meillä monia lapsia jo kohdussa, joka ei välttämättä näy muuten päällepäin, kuin heikentyneenä koulumenestyksenä.

Myös siksi kannatan varsinkin matematiikassa ja kielissä eri tasoisia ryhmiä, joita jo peruskoulun tullessakin työryhmä oli heti alkuun ehdottanut ja sen hyvin myös perustellusti esittänyt. Se tyrmättiin silloin tasa-arvon vastaisena, joka vaikuttaa minusta tyhmältä selitykseltä. Nyt liian moni nuori kokee itsensä huonoksi, kun ei pärjää enemmistön tahdissa.

Olisi tunnustettava, että ihmisillä on erilaisia taitoja, joita ei edes tarvitse arvottaa, vain arvostaa ja tukea. Koulupudokkaiden määrä taitaisi laskea, jos olisi erilaisia linjoja jo peruskoulun alaluokilta lähtien. Taide- ja kädentaitoja vaativia aineita voisi olla vastaavasti enemmän. Pitäisi myöskin antaa myöhemminkin nuorille mahdollisuudet jatkaa opiskelujaan, jottei alkuajan vaikeudet määritä liikaa eri ammattialoihin pyrkimistä.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Henkilökohtaisesti koin peruskoulun alkuaikojen tasoryhmät huonoina ratkaisuina, sillä ne määrittelivät varsin varhain sen millaiseen asemaan ihmisen oletettiin kouluttautuvan. Tosin nykyään tuo on kai hoidettu järkevämmin.

Oppilaan tai oppilaan kodin tekemien ratkaisujen yksi ongelma on siinä, että usein ongelmaperheillä ei ole kiinnostusta tai voimavaroja mielekkäiden ratkaisujen tekoon, joten mm erikoislukiot yms täyttyvät yleensä vähän parempien perheiden lapsilla jotka pystyvät paneutua paremmin siihen millä tavoin lapsi saisi mahdollisimman hyvän lähdön elämäänsä.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Näinhän tuo on, kun toisilla vanhemmilla ei ole voimavaroja auttaa lapsiaan oikein missään asiassa, kun eivät itsekään pysty pitämään omaa päätäänkään pinnalla. Joskus toivoisi vanhemmille jo etukäteen "lastensaantikorttia" tuon auton ajokokeen tyyliin...

Olen kuullut myöskin lukion kirjaostojen tulevan monille perheille ylivoimaisen kalliiksi, kun ne liikkuvat siinä 1000 euron paikkeilla, jos sen nyt oikein muistan. Kerran olen nähnyt Espalla nuoren miehen istuvan kadulla lappu edessään, jossa pyydettiin avustusta lukion kirjaostoja varten. Näyttivät ihmiset olevan kovin myötämielisiä pojan toiveelle. Olen luullut, että kirjoja varten saisi avustusta, mutta en sitä tiedä, eikä luulo ole tiedon väärtti.

Ymmärtääkseni nykyään on mahdollista myöhemmin jatkaa opintoja moniakin eri teitä pitkin...vaikkakin pitemmän kaavan mukaan ja se on hyvä juttu.

Erja Suominen

Köyhyys ei todellakaan ole suoraan synonyymi syrjäytymiselle. Nuoruudessa vanhempien eron jälkeen elettiin useampi vuosi köyhyysrajan alapuolella ja kai äidin saadessa töitä kolmen lapsen yh:na silti sen rajan alapuolella, mutta kaikki tarvittava oli, mm. ne tukevat vanhemmat, jotka kertoi, että haku yläasteelle matikkaluokalle alkoi, haluatko hakea tai siskon miettiessä onko mahdollisuuksia edes päästä kuvisluokalle lukioon alkoi luetella, että sähän saat pisteitä käsityökerhosta ja kokeilematta ei selviä. Tosin en oo koskaan itseäni köyhyydessä eläneenä pitänyt, vaikka tilastoissa sellainen olen ollut vielä opiskelujen ajankin. Jos vanhemmat pistävät lapset etusijalle ja kannustavat opiskelemaan niin sitten suurin ongelma on ehkä juuri nuo pakolliset materiaalit, joihin uppoaa käytettynäkin helposti satasia ja samat kirjat ei välttämättä mene edes kahdelle lapselle, jos ovat eri lukioissa/ammattikouluissa. Ja niihin saa opintotukea avuksi, jos vanhempien tulot ei ole liian suuret, mutta toki kaikkia kuluja sekään ei kata.
Mutta päihteet tai mielenterveysongelmat usein johtaa myös siihen köyhyyteen, jolloin ne huonot kotiolot vielä sulkee ovia taloudellisesti. Ja vakavasti masentunut tai jatkuvasti kännissä oleva vanhempi ei myöskään todennäköisesti jaksa/tiedä kertoa lapselleen, että hei tässä olisi mahdollisuus hakea erikoisluokalle tai miten valita valinnaiset aineet itselle sopivasti tai mahdollisimman hyödyllisesti jo yläasteella. Tai edes kysy illalla onko seuraavalle päivälle määrätyt läksyt tehty. Eli itse näkisin, että sosiaalityö ja mielenterveystyö olisi niitä tärkeitä, joilla saataisiin tilanteita hallintaan jo ennen kuin lapselle on paras muuttaa lastenkotiin. Niillä saataisiin ehkä myös estettyä sitä, että lapset ei seuraa suoraan vanhempien jäljissä sen pullon/neulan turviin jo teini-iässä, johon osa vähemmän onnekkaista päätyy. Ja toi kouluttautuminen myöhemmällä iällä on myös tärkeää. Oma äitinikin sai sen uuden työpaikan juuri uudelleenkouluttautumalla.
Vanhempien aito läsnäolo ja kiinnostus lapsiin on vaan niin iso tekijä elämässä. Vaikka olisi oppimisvaikeuksia esim. lukihäiriön takia niin tukevat ja kiinnostuneet vanhemmat todennäköisesti tukee ja auttaa selviämään siitä koulusta kunnialla, jotta tulevaisuudessa elämä on helpompaa ja pidemmälle kouluttautuminen tuntuu mahdolliselta. Jos taas kotona on vaan tyhmä tai koulutus on ihan yhdentekevää niin siinä on paljon vaikeampi uskoa edes itseensä.

Käyttäjän JairiPalonen kuva
Jairi Palonen

Eduskunta jättää vuodesta toiseen kaksikielisyysjärjestelmämme säästötalkoiden ulkopuolelle. Kustannuksista ei julkisuudessa edes haluta puhuta, esimerkkinä kielilisät. Joka tapauksessa valtionosuuksien ruotsin kieleen perustuva lisätuki on nykyisellään ruotsinkielisiä alueita suosiva järjestelmä, joka lankeaa pääosin suomenkielisten maksettavaksi.

Kielilisien poisto olisi tärkeä, rakenteellinen säästötoimenpide. Outoa on, että ruotsinkielinen mitataan kielilisällä noin 10 prosenttia arvokkaammaksi kuin saman kunnan suomenkielinen, sillä kielilisä annetaan nimenomaan ruotsinkielisten määrän perusteella.

Vaasa saa kielilisää viisi miljoonaa ja Mustasaarikin 3,7 miljoonaa euroa normaalin valtionosuuden päälle. Muutama leikkikaksikielinen kunta rahastaa ruotsinkielisillä, kuten Vantaa 5,3 ja Lohja 1,3 miljoonaa euroa vuodessa.Vuonna 2015 maksetaan kielilisää noin 94 miljoonaa euroa normaalien valtionosuuksien lisäksi. Valtio jakaa siten kielilisää Suomen 33 kaksikieliselle kunnalle miljardi euroa 10 vuodessa.

Summa on merkittävä, kun nyt haetaan joka taholta säästöjä, nämäkin rahat voisi kohdentaa nuoriin syrjäytyneihin

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Kirjoitukseni ei millään tavoin koskenut ruotsinkielen asemaa. Aiheesta epäilemättä on omat keskustelunsa johon voit osallistua sydämesi kyllyydestä.

rita casanueva

Nostan sinulle hattua Marko Kivela!
Itse elin samantyyppisen lapsuuden, vaikkei siina alkoholia ollutkaan mukana. Vaan valtava maara ennakkoluuloja jotka eivat kovin paljon motivoineet. Toisaalta olen pohjattoman kiitollinen etta elama "ajoi" minut maailmalle jo hyvin nuorena. Toisaalta, vaikkei tahan nyt kuulukkaan tama asia, kiitos etta vein mukanani muutaman vuoden ruotsinkielen opinnot jotka minua on suunnattomasti auttaneet.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Itsekin uskon, että olen sekä vahvempi että empaattisempi sen takia mitä jouduin käymään lävitse.

Jaakko Häkkinen
Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Elämä tuppaa olemaan välillä karua. Tosin liian usein ja liian monille.

Käyttäjän AnttiRautio kuva
Antti Rautio

Syrjäytymisestä ja eriarvoisuuden vähentämisestä puhutaan korulausein julkisuudessa, mutta sitten Etlat ja muut tekevät ehdotuksia, jotka nimenomaan lisäävät molempia.

http://anttirautio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/234871...

En ymmärrä missä todellisuudessa tuollaisten esittäjät elävät.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Riippunee siitä miten tulkitset ehdotuksen tekijöitä. Haluavatko rakentaa uutta luokkayhteiskuntaa vai eivätkö vain hahmota millainen tilanne osalla väestöstämme on.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Aika harvan kohdalla elämän ongelmat ratkeaa koulutuksen avulla. Yhteiskunnan pitäisi tarjota muitakin vaihtohtoja syrjäytymisen ehkäisyyn kuin koulutuksen. Ja ihan ensimmäisenä valtion pitäisi anta pitkäaikaistyöttömille hätäaputöitä niinkuin joskus Kekkosen aikaan.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Koulutus on useinmiten välttämätön osa ratkaisua, sillä nykymaailmassa työmarkkinoilla ilman sitä on tuomittu tekemään alati väheneviä hanttihommia. Se ei kuitenkaan itsessään välttämättä riitä.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Poikien ja tyttöjöjen kohtelu on kuitenkin erilaista. Samoin miesten ja naisten. Miesten ongelmat vihreässäkin puheessa lähtevät maskuliinisuudesta ja yksilöstä. Emma Karin haastattelu Turkkarissa oli pelkästään tunne höpötystä, että pojilla on etuoikeuksia ja pojat on poikia.

Naisten vastaavat ongelmat johtuvat aina yhteiskunnan syrjinnästä ja yhteiskunnan on tehtävä jotain ongelmien ratakaisemkiseksi. Vaikkapa palkkaa nostettava, jotta enenmmän töitä tekevät saadaan kiinni.

Oman elämänkin etuoikeudet on hyvin vähissä olleet. Siinä mielessä tietysti, että kaikki Suomalaiset voidaan toistaiseksi ajatella etuoikeutetuiksi maailman mittakaavassa. Jos suksi ei ole luistanut on peili ollut ainoa paikka mitä katsella.

Kokemukset, joista kerroit, saattavat jättää ihmisiin jälkiä. Näiden kanssa voi joutua painimaan hyvin pitkään. Joutuu vielä pelkäämään, että ei siirrä niitä omiin lapsiin. Näinhän usein käy ja syrjäytymisen kierre ei katkea.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Toki eroja on, mutta huonot eväät jatkolle saavat kaikki ne joilla kotiolot ovat kurjat. Toisille tämä on lannistavaa tai väärille raiteille vievää ja jotkut kykenevät nousemaan jaloilleen huonosta alusta huolimatta. Tässä suhteessa tytöt ja pojat ovat kyllä aika lailla samassa asemassa. Eroa sitten saattaa tulla siinä miten lapsi oireilee ongelmien vuoksi ja miten tähän oireiluun vaikkapa koulussa suhtaudutaan.

kimmospower .

Hyvä kirjoitus! Itse arkityössäni koen samaa nuorten aikuisten kohdalla päivittäin. Koulutusmahdollisuus tulisi pystyä jakamaan myös niiden kanssa, joiden peruskouluopinnot ovat aikoinaan menneet pöydän alle. 10 vuotta "markkinoilta" poissaolleena, yhteiskunnan usko nuoriin rapautuu ja näin ollen heidät syrjäytetään. Työssäni olen kuitenkin huomannut, että myös tästä porukasta on mahdollista nousta jos vain meiltä viranomaisilta tarpeeksi tahtoa ja motivaatiota löytyy. Tämä onkin koko lailla ammatinvalintakysymys eli ne jotka työskentelevät yhteiskunnasta syrjäytettyjen nuorten aikuisten kanssa, tulisi katsoa asioita kokonaisuuksina, sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen ja sattumien summa on vakio. Ei ole olemassa toivottomia tapauksia, on olemassa vain toivottomia ihmisiä ja heihin satsaamalla, saamme työmme hedelmät kukoistamaan ennenmmin tai myöhemmin, usein myöhemmin.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Hurjan hieno kirjoitus. Suurin arvostukseni kirjoittajalle.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Elämän ja kasvamisen perusyksikkö on koti. Ei koulu.

Sen kirjoittaja osoittaa yllä loistavasti.

Koulutus on osa valtiovaltaa ja kun yhteiskunnassa puhutaan kasvatuksesta ja koulutuksesta, puhutaan liian usein valtiovallan järjestämästä osasta ihmiselämää.

Todellinen kasvaminen ja lapsen kehittyminen (eli koulutus) tapahtuvat kotona.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Koulunkäynti tarvitsee perustaa jolle opiskelu ja oppiminen rakentuu. Tämä perusta yleensä rakentuu kodin kautta. Sielä opitaan arvostamaan oppimista ja kouluttautumista, sielä opitaan myös työnteon ensi askeleet. Olettaen, että koti on jossain määrin kunnossa, jos ei ole, niin moni tuikitärkeä asia jää oppimatta ja lapsen täytyy edetä asioissa vaikeamman kautta.

Toimituksen poiminnat