Homekoulut pitää saada kuntoon, mutta pelkkä korjaaminen ei riitä

Homekoulut tai tarkemmin sanottuna sisäilmaongelmaiset julkiset rakennukset ovat tämän ajan ilmiö vähän joka puolella Suomea. Kannatan näiden korjaamista, mutta ongelmaa ei pelkillä korjauksilla poisteta. Ei alkuunkaan. Korjauksilla saadaan vain pahimmat tapaukset jonkinlaiseen kuntoon. Jotta sisäilmaongelmaiset julkiset rakennukset saadaan hoidettua sellaiseen kuntoon, ettei niitä löydy yhä uudelleen ja uudelleen täytyy koko ketjun muuttua tontin luovutuksesta ja koulun suunnittelusta sen käyttöön ja kunnossapitoon. Ainakin seuraaviin asiohin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota.

  • Tonttipolitiikan muutos. Espoossakin on kouluille, päiväkodeille yms osoitettu niitä haastavimpia, huonoimpia rakennuspaikkoja.
  • Rakennusten suunnittelussa pitää minimoida riskirakenteet ja riskimateriaalit. Espoossa koulujen ja päiväkotien rakentaminen perustuu pitkälti yksilöllisten ja rakennusteknisesti vaativien rakennusten tekemiseen. Näiden sijaan pitäisi rakentaa hyvää standardikoulua ja -päiväkotia. Rakennusteknisesti vaativat ja riskialttiit ratkaisut pitäisi näistä minimoida, sillä virheet näissä lisäävät ongelmien syntytodennäköisyyksiä. Lisäksi hyvä standardiratkaisu tuottaa suoraa säästöä rakennuskustannuksissa. Riskimateriaalien käyttöä täytyy rajoittaa, ja yleisellä tasolla pitää välttää käyttämästä sellaisia materiaaleja samoilla pinnoilla joiden vaikutusta toisiinsa vaikkapa märkinä ei tunneta.
  • Rakentaminen. Ensimmäinen iso asia on rakentamisaikaisen kosteuden hallinnan kuntoonsaaminen. Eli ei eristelevyjä säiden armoilla eikä liian märkänä umpeenpinnoitettuja betonivaluja. Mutta tämä ei yksin riitä. Pitkät alihankintaketjut hämärtävät helposti vastuita ja tätä kautta lisäävät riskejä. Samoin työmaan sisäinen tiedonkulku heikkenee. Lisäksi pitkissä alihankintaketjuissa yhtenä riskinä on tekijöiden tavallista suurempi ammattitaiden vaihtelu. Eli julkisissa hankkeissa pitäisi määritellä varsin tiukkaan myös alihankintaketjujen pituudet ja se mitä ylipäätään saa tehdä alihankintatöinä. Lisäksi vastaavien mestareiden toimintaan pitäisi saada parannuksia, rakennusaikainen valvonta ei saa koskaan olla pelkkien piirustusten tihrailua ja muuta paperityötä. Lisäksi rakentamisen yhteydessä pitää huolehtia siitä, ettei vääristä asioista säästetä, eli kilpailutuksissa tulee laatupisteiden olla määrääviä, materiaalivalintojen tulee olla harkittuja ja työvoiman aidosti osaavaa.
  • Rakennuksen käyttö. Rakennukset pitää suunnitella niin, että niiden käyttö on mahdollisimman helppoa ja intuitiivistä. Tämä tarkoittaa sitä, että rakennuksen normaali käyttö riittää, eikä esimerkiksi vahtimestareiden tai opettajien tarvitse huolehtia lämmityksen tai ilmanvaihdon säädöistä. Se ei kuitenkaan poista riskiä siihen, että vaikkapa vahtimestari kääntäisi koulusta ilmanvaihdon tai lämmityksen viikonlopuksi pois päältä säästöihin vedoten. Tämän takia pitää kehittää tilojen parempaa keskitettyä valvontaa (siitä enemmän vähän myöhemmin)
  • Talojen siivous ja muu vastaava toiminta. Siivoukseen käytettyjen kemikaalien tulee olla mahdollisimman turvallisia ja niiden annosmäärien tulee olla sopivia. Onkin tärkeää, että siivoushenkilökunta ei väärillä aineilla luo sisäilmaongelmaa. Sama pätee myös muihin tiloissa käytettyihin kemikaaleihin.
  • Tilojen käytön muutokset ja tiloissa oleskelevien henkilöiden määrän muutokset. Tilojen ilmanvaihto on aina optimoitu tietyille ihmismäärille. Jos tilojen käyttö muuttuu, täytyy aina tarkistaa se, että mm ilmastointi riittää uuteen tarkoitukseen – on myös huomioitava, että ihmismäärän muutokset muuttavat myös kosteuden määrää.
  • Tilojen ylläpito ja huolto. Tässä toivoisin suurta harppausta eteenpäin. Huollossa pitäisi jatkossa päästä siihen, että kaikkien Espoon julkisten rakennusten tilanteet olisivat keskitetysti koottu tietojärjestelmään joka valvoo tilojen ilmankiertoa, kosteutta, lämpötilaa, tiloissa liikkumista ja valaistusta, muusta energiankäytöstä ja vedenkulutuksesta puhumattakaan. Tämä vaatisi sitä, että jokaiseen päiväkotiin, kouluun ja virastoon asetettaisiin huonekohtaiset anturit jotka vahtivat tilan olosuhteita (luonnollisesti antureita asetttasiin myös välikatolle sekä teknisiin tiloihin) . Nämä pitäisi yhdistää automaattiseen järjestelmään joka mm säätelisi ilmastointia, lämmitystä ja sähkön kulutusta. Ja hälyttäisi huollon kun järjestelmä havaitsee asetetut raja-arvot ylittävät poikkeamat. Näin saisimme aikaan tilanteen jolloin pienemmätkin ongelmat havaitaan heti ja ne pystytään korjaamaan ennen kuin vahinko kasvaa.  Lisäksi rakennusten korjausvelan pitäisi pysyä kohtuullisella tasolla. Eli määräaikaiskorjauksista ja järjestelmien vaatimista uusimisista ei pitäisi tinkiä.

Sisäilmasta oirehtimisen suhteen kannattaa myös muistaa, että on viitteitä siitä, että joissain tapauksissa oirehtiminen ei ole osoitus rakennuksessa olevista ongelmista. Joissain tapauksissa kyse voi olla aiemmin altistuneen ja herkistyneen ihmisen yliherkkyydestä, jolloin normaalisti terveeksi luokiteltavakin tila on hänelle oireita aiheuttava ja toisaalta taas on tapauksia joissa oirehtiminen on osoitus muista työpaikan ongelmista jotka vain näkyvät oirehtimisena. Yhtä kaikki, aina kun oireita alkaa ilmenemään, pitää tilan kunto tutkia ja ilman laatua mitata. Välillä vallalla oleva ”valittavat turhasta” asenne täytyy hylätä.

markok
Vihreät Espoo

Tietotekniikka-asiantuntija. HUS valtuuston jäsen, Helsingin kesäyliopistosäätiön hallituksen jäsen, lautamies sekä kuntien takauskeskuksen valtuuston varajäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu