Setelirahoituksen todennäköisyys Euroopassa on suuri
Miltei kaikki Euroopan maat ovat jo pitemmän aikaa eläneet yli varojensa. Vaikka juuri nyt näyttää osa näistä maista tekevän erilaisia leikkauksia, ei yhdessäkään näistä maista ole tehty leikkauksia jotka olisivat edes lähimain riittäviä kuromaan vajetta umpeen. On toki ymmärrettävää, että tässä vaiheessa vielä elvytetään ja varsinaiset leikkaukset tehdään vasta nousun alettua. Mutta toisaalta leikkausten tekeminen nousun aikana näyttää olevan psykologisesti ja poliittisesti hyvin vaikeaa. Onkin hyvin todennäköistä, että riittäviä leikkauksia ei kyetä tekemään kuin korkeintaan kourallisessa EU-maista.
Jos riittäviä leikkauksia ei saada tehtyä on edessä vain yksi ratkaisu jolla länsimaiden krooninen velkaantuminen pystytään hoitamaan ilman sen suurempia yhteiskunnallisia romahduksia. Puhun setelirahoituksesta. Setelirahoituksen puolesta puhuu myös se, että kattamattomat eläkevastuut ovat hurjat, eikä ole mitenkään oletettavaa, että niitä kyettäisiin kovin nopeasti kattamaan. Eli kohtalaisen pian läntiset taloudet ovat tilanteessa, jossa ne eivät kykene huolehtimaan vastuistaan ja silloin mitä suurimmalla todennäköisyydellä turvaudutaan setelirahoitukseen jolla pyritään paikkaamaan vajeet.
Setelirahoitus on tietyllä tavalla petkuttamista. Sillä uskotellaan, että yhteiskunta huolehtii velvoitteistaan vaikka niin ei todellisuudessa käy. Setelirahoituksen yhteydessä inflaatio syö osan näistä velvoitteista ja samalla se merkitsee suurta omaisuuden uusjakoa yhteiskunnassa. Häviäjinä säästäväiset ihmiset ja luotonantajat ja voittajina sekä yli varojensa elänyt valtiovalta että erilaiset velalliset – pois lukien ne jotka eivät velkavastuistaan pysty huolehtimaan. Valtiovallan velvoitteet siis osin sulavat inflaation voimasta ja samalla tällä uudella rahalla maksetaan niitä loppuja velkoja pois.
Tällainen taloudellinen silmänkääntötemppu myös lisää epäluuloa ja epävakautta talouteen. Ei ole mitenkään mahdotonta, että voimakas setelirahoitus toimii itse uuden romahduksen aiheuttajana jolloin lääkkeeksi tarkoitettu toimi onkin taloudelle tuhoisaa. Voimme toki kiistellä, olemmeko jo nyt tilanteessa jossa kaikkinaiset säästötoimenpiteet ovat myöhäisiä, sillä vaikka valtionvelasta pystyttäisiinkin huolehtimaan, on huoltosuhteen heikkeneminen yhdistettynä aktualisoituviin eläkevastuisiin niin suuri taakka, ettei siitä yhteiskuntamme selviä ilman suuria rakenteellisia muutoksia. Ja tällaisten muutosten teko, esimerkiksi eläkkeiden alentaminen on poliittisesti äärimmäisen vaikeaa.
Oma veikkaukseni on, että läntiset taloudet ovat siirtymässä yhä epävakaampaan aikaa ja mahdollisesti jo 10-15 vuoden sisällä tulemme näkemään varsin mittavan operaation jossa EU pyrkii ratkaisemaan tätä mahdotonta yhtälöä painamalla lisää rahaa.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Hyvin samanlaiset mietteet on mullakin, juuri nyt tulevaisuuden tarkka ennustaminen on erityisen vaikeaa koska Euroopassa on useampi maa käytänössä suoritustilassa ja kriisi voi iskeä milloin tahansa. Setelielvytys nyt on juuri sitä pakkasella housuihin kusemista jos mikä mutta epäilemättä viisainta mihin Eurooppaa johtava nykyinen eliitti pystyy.
" Setelirahoituksen puolesta puhuu myös se, että kattamattomat eläkevastuut ovat hurjat, eikä ole mitenkään oletettavaa, että niitä kyettäisiin kovin nopeasti kattamaan. "
Näinhän tässä tulee käymään. Suomessa eläkerahoilla peluu alkoi jo -90 luvun lamassa.
Nyt vajeen väitetään olevan 150-200 miljardia. No tottakai vajetta voidaan paikkailla ja rahaa sinne kertyy koko ajan lisää, mutta kokoajan vähemmän ja veikkaankin, että valtio tulee ottamaan yhä isompia riskisijoituksia eläkerahoilla.
Lisäksi eläke-etuuksien leikkaus tulee olemaan erittäin kovaa ja raakaa.
Ilman omaa omaisuutta säästettyä tai perittyä et kunnialla enään eläkepäivistäsi selviä 10-15 vuoden päästä.
Ja se asuntokupla tulee vielä 1-3 vuoden sisällä. Suomen kansa ei ole oppinut mitään edellisestäkään. Edelleen luullaan 400,000€ asunnon olevan hyvä sijoitus, mutta kannattaa miettiä millä rahalla sen pystyy ostamaan ja moneenko kertaan se 400,000:tta on maksettu, kun se on maksettu.
Jos riittävä 30-40%:n alkupääoma on hallussa niin sitten se on järkevää, mutta 80-100%:n ja 25-40 vuoden asuntolainalla sulaa hulluutta jota monet ovat tehneet.
Eurosopimuksessa suljetaan nimenomaan pois setelirahoitus.
Kynnys olisi siis aika korkea.
Kynnys on varmasti hyvin korkea, mutta vähän näyttää, ettei noita vaihtoehtoja juuri ole.
Eläkerahojen varallisuus on nyt n. 130 miljardia.
Jos ka. eläke on nyt 1500€ / kk, ja eliniänennuste kasvaa jatkuvasti.
Siitä voi ruveta laskemaan kauanko rahat riittävät kun kunnon rysäys elääkkeelle lähtijöitä tulee 2-5 vuoden sisällä ja eliniän odotettu kasvu jatkuu ja on vaikka 2025 miehillä jo 84 ja naisilla 92 ja keskieläke lienee silloin 2000€ tai siis niin meille uskotellaan.
Summa saattaa olla oikea, mutta rahanarvon muutokset pudottanevat selkeästi eläkkeen ostovoimaa.
Setelirahoituksella saadaan ehkä lisäaikaa, mutta maailmanlaajuinen raharomahdus lienee väistämättä edessä, koska, sitä en yritä ennustaa. Höttörahan, pelirahan vai mitä se virtuaalipötäkkä onkaan, määrä on jo niin käsittämättömän suuri, ettei nykyinen taloussysteemi tule millään kestämään.
Suomi on jo myynyt kansalliset etunsa ja on lähes täysin riippuvainen suurten EU-maiden päätöksistä. Näitä suuria maita näyttävät hyvin selkeästi määräilevän globaalit rahoitusjättiläiset. Maailmanvaluuttakin voi vielä tulla.
Tuskin ihan äkkiä tulee maailmanhallitusta, sitä ei ainakaan meikäläinen näe. Ei se mitään, sillä rahaakaan en ole eläissäni paljoa nähnyt. Mustan surman ja tulevien suursotien käsittely jääköön seuraaviin kommenteerauksiin.
Setelirahoitus on nimenomaan ajan ostamista, tai tarkemmin sanottuna yritys puhdistaa pöytää jotta saadaan rakenteelliset ongelmat ratkaistua. Itse rakenteellisten ongelmien poistaminen on se mikä ratkaisee, että tuleeko se suuri romahdus - itse en ole kovin optimistinen sillä vaikkapa Kreikan lähihistoria on opettanut, ettei siellä ole opittu milloinkaan elämään sen mukaan mitä tienataan.
Kommentoijat näyttävät olevan Kivelän kanssa pääosin samaa mieltä, kuten minäkin.
Setelirahoitus on välttämätön paha, huonosti hoidettuna se yhdessä muun (taloudellisen) epävakauden kanssa voi nostaa taivaanrantaan sen uhkan jota torjumaan EU:n sanotaan perustetun ja onnistuneen, sodan estämisen.
Sehän on tunnetusti viimeinen oljenkorsi kun talous on toivottomasti kuralla.
Nyt kannattaisi suomalaisten kuunnella todellisia asiantuntijoita, ei pankkeja tai poliitikkoja.
Velat on maksettava kuitenkin tavalla tai toisella pois. Ja kun korot tästä epärealistisesta tasosta nousevat realistisille tasolle niin monessa paikassa tulee itku ja asunto menee alta.
Saati, kun ne pomppaavat vääjäämättä päälle 10%:n.
Silloin vasta tulee rumaa jälkeä.
Jos ylimääräistä rahaa on niin kehoittaisin esim. ostamaan maapläntin jossa voi sitten viljellä perusruokansa itse ja viettää eläkepäiviään.
Vaikken yleensä olekaan erityisesti samaa mieltä Siluruksen, Kultarahan, VeliSynkän ja muiden vastaavien kanssa, lienee pidemmän päälle neuvo kultaan sijoittamisesta viisas. Ehkei juuri nyt, mutta ennemmin tai myöhemmin.
Setelirahoituksessa ei ole mitään pahaa mikäli sitä käytetään tuottaviin investointeihin kuten infrastuktuuriin ja tutkimukseen (esim avaruus- ja energiatutkimus). Työn tuottavuuden kohoaminen kumoaa silloin inflatoriset vaikutukset. Setelirahoitus on ainoa tapa millä estetään maailman luisuminen syvään ja turmiolliseen deflaatiolamaan.
Pahoin pelkään, että sillä lähinnä katetaan olemassaolevaa velkaa sekä eläkevastuita. Tuottaviin investointeihin todennäköisesti tippuisi siitä vain murusia ja nekin epäsuorien vaikutusten johdosta.
"mahdollisesti jo 10-15 vuoden sisällä tulemme näkemään varsin mittavan operaation jossa EU pyrkii ratkaisemaan tätä mahdotonta yhtälöä painamalla lisää rahaa."
Muuten näkemykseni on jotakuinkin sama mutta tuon aikajänteen voi kyllä jakaa huoletta kymmenellä. Kuka olisi voinut ennustaa Neuvostoliiton romahduksen ja hajoamisen vuonna 1989 Gorban vieraillessa Suomessa? Kuka osaa ennustaa Euvostoliiton romahduksen?
Muuten kultaan sijoittaminen ei ole "oikeaa" eli tuottavaan toimintaan sijoittamista vaan lähinnä defensiivistä valuutan arvon laskua vastaan varautumista. Kannattaa toki mieluummin omistaa jotain "pysyvää" kuin roskavaluuttaa, noin lyhyesti.
En näemmä ole pahin pessimisti ;) Kullan suhteen vielä. Käytännössä setelirahoitukseen ryhtyminen tarkoittaa merkittävää devalvaatiota kyseisen alueen suhteen, jos Eurooppa on ainoa ko. keinon käyttöönottava alue tarkoittaa se että euron arvo alenee huomattavasti. Globaalina reservivaluuttana silloin kullan arvo tulee nousemaan. Tilanne voi olla toinen jos myös mm. Yhdysvallat tekevät saman setelirahoituskierroksen. Jos Eurooppa tekee tuon yksin tarkoittaa se myös että mm. dollarilainat muuttuvat yhdessä yössä raskaammiksi.
Ei mitenkään mahdotonta.
Veikkaan kyllä, että jos joko euroalue tai USA ajautuu tuohon, toinen seuraa pian perässä. Ja tartunta leviää kyllä myös muihin EU-maihin.
Sen verran noiden välillä löytyy kyllä keskinäisiä riippuvuuksia.
Kehittyvät maat ja Venäjä voisivat kyllä välttyä hyperinflaatiolta, mutta syvä lama iskisi niihinkin.
Niin, oletan siis Markon tarkoittavan setelirahoituksella myös sitä seuraavaa hyperinflaatiota.
Eikä kannata olla velallinenkaan kun tuossa tilanteessa myös korot ampuvat katosta läpi.
Hyperinflaatio ei itsessään kuulu luonnollisestikaan setelirahoitukseen, mutta sen riski on olemassa. Se riippuu lähinnä talouden uskottavuudesta ja setelirahoituksen määrästä. Liian suuri, mutta myös liian pieni rahoitus voi luoda kaaoksen jonka seurauksena myös hyperinflaatio voi iskeä.
Aikaväli on lyhyempi.
Ensi syksy voi ratkaista jo suunnan. Muutos tullee voimakkaasti tapahtumaan jo 2...5 vuoden sisällä.
Kyllähän tämä dominoefekti ylivelkaantuneista maista tulee kiihtymään ihan EU:n sisälläkin tarpeeksi nopeasti. Ei tarvitse odottaa 10 vuotta, tuskin vuottakaan. Unkari jo vähän vihjaili, että valtio ei tule selviytymään veloistaan ja kun viime viikolla tsekkasin Bloombergin sivustolta Euroopan 10 laskevan yrityksen osakkeita, niin listalla oli eniten espanjalaisia rahoitusyrityksiä. Ei tarvitse olla raketti-insinööri tajutakseen kuka valtio seuraavaksi on pulassa.
Pitää lisätä:
Meidän suomalaisten kannalta hyviä uutisia on ainakin suuri investointi (sellutehdas) Venäjälle. Hyviä uutisia ovat venttiilitehdas ja Konecranes investoinnit. On mahdollista, että Euron arvon alenemisen seurauksena, tämä inflatorinen rahanarvon muutos laittaa liikkeelle meille tärkeitä kauppoja ja myös Euroopalle. Investointipuolen businekset voivat lähteä liikkeelle jo ennen kesälomia, jotka näkyvät jo syksyn tilanteessa. Siis valoa putken päässä?
Se ei poista kustannussäästöjen tarvetta erityisesti yhteiskunnan byrokratian osalta.
Seuraillaan tilanteiden kehitystä.
Olen jo vuonna 2008 viikkoa ennen Sorosia kertonut, että seteleillä rahoitetaan.
MIksi muuten eläkeläisten tulisi suostua eläkepääomansa rosvoamiseen? Eikö sama leikkaus pidä tehdä kaikkeen varallisuuteen, jolloin eläkkeitä ei tarvitse leikata niin paljon (paitsi herrojen eläkkeitä - ja rouvien).
Ongelma on siinä, että tätä eläkepääomaa ei ole koskaan ollutkaan läheskään niitä summia kuin mitä eläkkeiden maksamiseksi tarvitaan. Eli etenkin suurten ikäluokkien eläkkeet on käytännössä koko ajan tarkoitettu täydennettäväksi seuraavien sukupolvien tuloista. Tilanne olisi kokolailla toinen jos nämä eläkeläiset olisivat aidosti maksaneet riittävästi, jotta tämä eläkevastuu voitaisiin hoitaa. Kyse ei ole rosvoamisesta, niin kuin sen ilmaisit, vaan siitä, että yhteiskuntamme kyky maksaa näitä ylimääräisiä velvotteita on paljon pienempi kuin mitä aikoinaan luultavimmin toivottiin.
Itse olen vuonna 1998 käyttänyt viimeksi seteleitä. Korttiahan kaikki käyttää, eikä mitään seteleitä, joten kirjoitus on täyttä hömppää.
klerk on humoristisella tuulella näemmä...
Teimmepa mita tahansa, niilla "inhimillisilla" kyvyillamme jotka omaamme suhteessa rahaan, tai melkein mihin tahansa, olemme taustamme ohjaamia "computors" jotka voivat toimia vain saamamme ohjelmoinnin mukaan. siksi kunnes ohjelmointi ei ala seljeta juuri tuon samaisen rakentajasta, itse rakentajan omasta ajatuksen selkeydesta, olemme muiden ohjattavissa ja kuten olemme havainneet, ne "muut" osaavat kayttaa hyodykseen niita jotka eivat ole viela oppineet ohjaamaan elamaansa itsenaiseen ajatteluun.
Keskieläke ei ole nykykyään 1500 €, vaan 1200-1400 € välillä. Yli 20% eläkeläisistä elää köyhyysrajan alapuolella ja saavat siis alle 700-1000 €:n eläkettä. Suurin osa eläkeläisistä 78%:lle jää käteen 1000 €, kun verot on maksettu. Verotuksella olisi mahdollisuus nostaa eläkeläisten elintasoa muuta väestöä vastaavaksi. Myös leikattu indeksi olisi palautettava entiselleen.
Mistä siis eläkkeitä voi vielä leikata? Tosiasiat puhuvat nyt sen puolesta, että vain pieni osa saa nauttia eläkepäivistään ja loput kituuttavat. Minullekin sopii, että SUURIA eläkkeitä ja palkkoja leikataan.
Varmaankin kaikki poliitikot ajaisivat mielellään tuota, enkä minkään vastustaisi jos vain saisin vastauksen yhteen kysymykseen. Mistä rahat tuohon?
Setelirahoitus on ollut jo jonkin aikaa käynnissä. EKP on tulevaisuuden roskapankki, sillä enää mikään muu taho ei osta esim. Kreikan valtion velkakirjoja. Ongelmaksi saattaa muodostua IMF:n kassan tyhjeneminen, joka on jotain ennenkokematonta.
Tervein vaihtoehto olisi pyyhkiä pöytä puhtaaksi ja kirjata luottotappiot tase riville. Tällöin rahoitusmarkkinat voitaisiin rakentaa uudelleen ja tällä kertaa olisi suotavaa, että poliitikot eivät mene sotkemaan sellaisia asioita, joista he eivät ymmärrä tuon taivaallista :(
Koko eläkejärjestelmä ja julkisen talouden rahoitusmallit sotivat kaikkia rahoituksen lainalaisuuksia vastaan. Tyhjästä ei voi tulla lisää rahaa, vaikka politikot meille ovat niin jo vuosikymmeniä uskotelleetkin.
10#
Yhdysvallat aloitti setelirahoituksen jo 2009. FED ostaa liitovaltioiden velkakirjoja, kuten EKP ostaa euroopassa jäsenmaidensa velkakirjoja. Molemmat tahot myös koettavat tuupata kokoajan lisää rahaa markkinoille korkokikkailun avulla, joka ei laskennallisesti vastaa todellista rahan "arvoa" kysynnän ja tarjonnan periaatteilla mitattuna.
Heikki kommentoi:
6.6.2010 20.09
Setelirahoituksessa ei ole mitään pahaa mikäli sitä käytetään tuottaviin investointeihin kuten infrastuktuuriin ja tutkimukseen (esim avaruus- ja energiatutkimus). Työn tuottavuuden kohoaminen kumoaa silloin inflatoriset vaikutukset. Setelirahoitus on ainoa tapa millä estetään maailman luisuminen syvään ja turmiolliseen deflaatiolamaan.
,,,KLIP
Setelirahoituksessa ei ole mitään pahaa mikäli sitä käytetään tuottaviin investointeihin kuten infrastuktuuriin ja tutkimukseen (esim avaruus- ja energiatutkimus). Työn tuottavuuden kohoaminen kumoaa silloin inflatoriset vaikutukset. Setelirahoitus on ainoa tapa millä estetään maailman luisuminen syvään ja turmiolliseen deflaatiolamaan."
Jo nykyinen monetaarinen inflaatio eli rahan määrän kasvuvauhti on ollut koko ajan periaatteessa vero rahan kuluttamatta jättämiselle ja subventio kuluttamiselle. Jos monetaarinen inflaatio on esim. 10% vuodessa, niin silloin uuusien investointien rajatuotto odotuksissa on jo vastaavansuuruinen periaatteellinen kupla -- jo kaikkien muiden mahdollisten tukiaisten aiheuttamien ylisuurten tuotto odotusten lisäksi.
Mistä voi siis löytyä jo nykyisen liika investointien tasolla lisää setelirahoituksella rahoitettavia tarpeeksi tuottavia investointikohteita, jos näiden investointikohteiden tuotto ja tuotto odotukset ovat nykyisen kiihtyvän monetaarisen inflaation vallitessa niin alhaisia, että rahoitusmarkkinoilta ei löydy riittävästi riskipääomaa ?
Todennäköisin seuraus uusista lisä investoinneista on vain nykyisen ylituotantokriisin paheneminen, investointien keskituoton lasku ja vastaava talouden hyödykevarannon arvonlasku, mikä taas johtaa väärien ylisuurten tuotto odotusten lopulta poksahtaessa deflatoriseen reaaliomaisuuden arvonlaskuun.
Tärkeintä on ettei rahan määrää lisäämällä lasketa investointien tuottoa ja luoda uusia makrotason nettotappioita. Jopa joku velkojen maksamatta jättäminen yksityisille rahoituslaitoksille niiden setelirahoituksella maksamiselta välttymiseksi olisi tällöin pienempi paha.

Kommentoi 20 kommenttia